Columbuksen nuori supertähti yhä ilman sopimusta – Jarmo Kekäläinen myöntää: ”Odottelupeliä agenteilta”
Columbus Blue Jacketsin nuori tähtipuolustaja Zach Werenski on yhä ilman jatkosopimusta seuransa kanssa.
22-vuotiaan jenkin tulokassopimus umpeutui kesällä, mutta nuorukainen on usean muun rajoitetun vapaan agentin tavoin pitkittänyt jatkosopimuksensa allekirjoittamista. Seuran GM Jarmo Kekäläistä tilanne ymmärrettävästi turhauttaa.
– Arvostamme häntä pelaajana. Haluamme hänet osaksi joukkuetta ja haluamme hänestä johtajan. Hän on hyvä pelikaveri sekä persoona. Olen luottavainen sen suhteen, että saamme diilin tehtyä ja että hän haluaa liittyä joukkueen mukaan jo ennen harjoitusleirin alkua, Kekäläinen kertoo The Athleticille.
Syy sopimusneuvottelujen pitkittymiseen on sekin seurapomon tiedossa.
– Tällä hetkellä se on odottelupeliä agenttien suunnalta. He odottavat, että joku avaa pelin ja asettaa siten markkinat, Kekäläinen muistuttaa.
Suomalaispelureista Werenskin kanssa samassa tilanteessa ovat kotimaisiin tähtiin lukeutuvat Mikko Rantanen ja Patrik Laine, joiden sopimuksista ei ole kuulunut kesällä pihaustakaan. Kolmikon tavoin iso kasa muitakin nuoria tähtiä panttaa yhä jatkosopimustensa kanssa.
LUE MYÖS: Jarmo Kekäläinen kiinnitti entisen 1. kierroksen varauksen – kiekkokiertolainen palaa Columbukseen!
LUE MYÖS: Asiantuntijalta tyly arvio: Patrik Laineen sopimusta saadaan vielä odotella – tässä syy!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Carolina Hurricanes -valmentaja teki shokkiratkaisun
- Omistaja paljasti: Tässä lopulliset vaihtoehdot Utahin NHL-seuran nimeksi
- Toronto Maple Leafs teki kovan ratkaisun – Päävalmentaja vaihtuu!
- Kovia kokenut NHL-tähti solmi jättimäisen sopimuksen – SHL-seuran kanssa!
- NHL-toimittaja: Vegas Golden Knightsin supertähti jättää seuran!
- Huh huh! Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistus NHL:stä
- Supertähdillä meni maku! NHL:ssä nähtiin harvinainen 21 miljoonan dollarin tappelu
- Aleksander Barkov ilmiliekeissä! Takoi monsteritehot murskavoitossa
- 32 Thoughts: Ukko-Pekka Luukkonen solmimassa jättimäisen sopimuksen!
- NHL julkisti ehdokkaat sarjan parhaalle pelaajalle jaettavan Ted Lindsay -palkinnon saajaksi
- Vegas-pomo heitti tylyn arvion – jättipalkkaisen NHL-tähden ura ohi? ”Todennäköistä”
- Lähde: Ottawa Senatorsin päävalmentajaksi todellinen yllätysvalinta – fanit raivona
- 32 Thoughts: Ukko-Pekka Luukkonen solmimassa jättimäisen sopimuksen!
- NHL julkisti ehdokkaansa kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi – tykkikauden pelannut supertähti jäi rannalle
- Supertähdillä meni maku! NHL:ssä nähtiin harvinainen 21 miljoonan dollarin tappelu
- Konsta Heleniuksesta, 17, tärähti järisyttävä arvio NHL:n varausarvonnan jälkeen!
- Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi – näin NHL:n varausarvonnassa kävi!
- NHL julkisti ehdokkaat sarjan parhaalle pelaajalle jaettavan Ted Lindsay -palkinnon saajaksi
- The Athletic: Winnipeg Jetsin tähtihyökkääjä kaupataan kesällä!
- Aleksander Barkov ilmiliekeissä! Takoi monsteritehot murskavoitossa