Miksi Teräväinen ja Aho pelaavat ensi keväänä pudotuspeleissä – taustalla kolme pätevää syytä
Carolina Hurricanes on yksi NHL:n lähihistorian menestyksettömin seura, sillä se ei ole edennyt kevään pudotuspeleihin viimeiseen kahdeksaan vuoteen.
Tähän on kuitenkin tulossa muutos, sillä Hurricanes on vihdoin siinä pisteessä, että sen on aika palata kirkkaimpaan valokeilaan. Kanadalaissivusto The Score listasi tähän kolme syytä, ja tässä ne ovat.
Justin Williams ja Marcus Krüger tuovat voittamisen kulttuurin
Kun Hurricanes hankki kesän aikana riveihinsä hyökkääjät Justin Williamsin sekä Marcus Krügerin, antoi se samalla sen faneille ja muille seuroille myrskyvaroituksen: se on valmiina voittamaan nyt.
Sen lisäksi, että sillä on yksi NHL:n potentiaalisimmista joukkueista, etenkin puolustuksen osalta, on sen riveissä nyt myös kaksi todellista voittajaa. Williams on voittanut urallaan kolme Stanley Cupin mestaruutta ja Krüger kaksi.
Williams tunnetaan myös liikanimellä ”Mr. Game 7”, joten hänen tasonsa ratkaisupeleissä on kaikkien tiedossa.
Yksi liigan potentiaalisimmista puolustuksista sai lisää vahvistusta
Kuten jo yllä mainittu, on Hurricanesin puolustus todella potentiaalinen, minkä lisäksi se sai nyt vahvistuksen Trevor van Riemsdykin muodossa. Pian 26 vuotta täyttävä kanadalainen on voittanut urallaan yhden Stanley Cupin, eikä ole minkäänlainen mahdottomuus, etteikö hänen palkintokaappinsa täyttyisi Hurricanesin riveissä.
Tällä hetkellä pohjoiscarolinalaisseuran riveissä kiekkoilevat muun muassa Justin Faulk, Noah Hanifin, Jaccob Slavin sekä Brett Pesce. Siinä on auttamatta viisikko, josta kuullaan tulevaisuudessa vielä paljon.
Uusi voittava ykkösmaalivahti
Carolina Hurricanes on ratsastanut pitkään maalivahti Cam Wardin osaamisella, mutta viime vuosina mies ei ole ollut enää parhaassa terässä.
Tämän vuoksi Hurricanesin GM:nä toimiva Ron Francis hankkikin seuran tolppien väliin uuden ykkösvahdin Chicago Blackhawksista, joka kantaa nimeä Scott Darling.
Darling on toiminut viimeiset vuodet Blackhawksin ykkösvahti Corey Crawfordin tuuraajana, ja hän on ollut jo pitkään yksi liigan luotettavimmista kakkosvahdeista.
Toki moni voisi sanoa, että hän on päässyt Blackhawksin vahvan puolustuksen takana helpolla, mutta tässä vaiheessa Hurricanesin alakerta on jo niin vahvalla tasolla, että se kestää pian vertailun Blackhawksin vastaavan kanssa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- 32 Thoughts: Ukko-Pekka Luukkonen solmimassa jättimäisen sopimuksen!
- NHL julkisti ehdokkaat sarjan parhaalle pelaajalle jaettavan Ted Lindsay -palkinnon saajaksi
- Vegas-pomo heitti tylyn arvion – jättipalkkaisen NHL-tähden ura ohi? ”Todennäköistä”
- Tähtivahti Thatcher Demkon loukkaantumisesta tipahti iso paljastus
- Konsta Heleniuksesta, 17, tärähti järisyttävä arvio NHL:n varausarvonnan jälkeen!
- Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi – näin NHL:n varausarvonnassa kävi!
- Chicago Blackhawksin huippulupaus allekirjoitti kaksivuotisen jatkosopimuksen
- Ottawa Senators nimesi uuden päävalmentajan – pestiin todellinen yllätysnimi
- NHL julkisti ehdokkaansa kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi – tykkikauden pelannut supertähti jäi rannalle
- St. Louis Blues julkisti ensi kauden päävalmentajansa
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Aleksander Barkovin valmentaja paljastaa kapteenissaan tapahtuneen muutoksen – vertaus toiseen supertähteen
- Lähde: Ottawa Senatorsin päävalmentajaksi todellinen yllätysvalinta – fanit raivona
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- NHL-sopimus! New Jersey Devils kiinnitti Liigan tähtimaalivahdin
- William Nylander avautui mystisestä poissaolostaan – ”Silloin on paha pelata”
- NHL julkisti ehdokkaansa kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi – tykkikauden pelannut supertähti jäi rannalle
- Winnipeg Jetsin päävalmentajalegenda jää eläkkeelle – valmensi NHL:ssä yli 30 vuotta