Alex Galchenyukin ura ei ole sujunut toivotulla tavalla. Kirkkaasti uransa jääkiekon mekassa, Montrealissa aloittaneen amerikkalaishyökkääjän liekki on hiipunut niin tuloksellisesti kuin myös markkinallisesti.

Galchenyuk aloittaa tulevan kauden Ottawa Senatorsin riveissä. Kanadalaisseura on jo viides 26-vuotiaan laitahyökkääjän uralla. Nuoren uran huippu koettiin toistaiseksi kaudella 2015-16, kun jenkki iski 30 maalia Canadiensin riveissä. Sen jälkeen Galchenyuk ei ole yltänyt edes 20 maalin rajapyykkiin.

Lähtö koitti Montrealista kaksi vuotta sitten vaihdossa Max Domiin. Alku Arizonassa oli kohtuullinen, mutta visiitti erämaahan jäi kahden vuoden mittaiseksi. Seuraavana kohteena oli Pittsburgh.

Unelmatontti herättää ura takaisin eloon ei tuonut tulosta, vaan jenkki kaupattiin siirtorajan tuntumassa Minnesotaan. Ja nyt vapaana agenttina tie vei jälleen Kanadan rajan pohjoispuolelle.

Galchenyukin mielessä kytee kuitenkin liekki. 26-vuotias on valmis todistamaan kykynsä muille, mutta ennen kaikkea itselleen.

– Minulla on paljon todistettavaa, ei pelkästään muille, mutta myös itselleni, Galchenyuk aloittaa The Starin haastattelussa.

– Olen nälkäisempi kuin koskaan. Viime vuosi oli todella vaikea, joten tarvitsen tätä. Joskus on hyvä vain ymmärtää, että tarvitsee vuoden, jolloin voi vain keskittyä omaan peliin. Nyt on sen aika ja uskon, että sen ymmärtäminen on yksi suurimmista asioista urallani.

Galcheyuk pelasi viime kaudella 59 ottelua, missä jenkkihyökkääjä iski tehot 8+16. Neljässä pudotuspeliottelussa Galchenyuk ei kirjannut yhtäkään tehopistettä.