Colorado Avalanche solmi kesähelteiden aikaan vuoden mittaisen sopimuksen Dallas Starsissa aiemmin NHL-urallaan pelanneen venäläishyökkääjä Valeri Nitshuskinin kanssa.

Viime kaudella 57 peliä ilman ainuttakaan maalia kiekkoilleen 24-vuotiaan entisen 1. kierroksen 10. varauksen ura ei ottanut tuulta purjeisiinsa Dallasissa, mutta venäläisellä on silti potentiaalia nousta tulevan kauden yllättäjien joukkoon.

Coloradon kannalta sopimuksen mukanaan tuoma riski oli kokeilemisen arvoinen – Nitshuskin kun allekirjoitti seuran kanssa NHL-mittapuulla edullisen 850 000 dollarin sopimuksen. Mikäli venäläisen ura ei lähde uuteen nousuun Kalliovuorilla, ei riski vuoden sopimuksen suhteen ole seuran kannalta merkittävä ottaen huomioon Avalanchen loistavan palkkakattotilanteen.

Nitshushin pelasi päättyneellä kaudella Dallasissa alle 12 minuuttia ottelua kohti. Avalanchessa tarjolla saattaakin olla isompi rooli, ja varsinkin kahden muun tuoreen hankinnan, Nazem Kadrin ja Andre Burakovskyn kanssa kakkoskenttään päästessään isokokoinen venäläistaituri saattaa hyvinkin löytää uuden kevään uralleen.

Siinä missä Dallas korvasi Nitshuskinin kokeneella ja uransa loppua lähenevällä Corey Perryllä – jolla seura maksaa tulevasta kaudesta 1,5 miljoonaa dollaria – Nitshuskinilla on edelleen varastossa käyttämätöntä potentiaalia.

Venäläisellä onkin yhä kaikki eväät nousta merkittävään rooliin antamaan tärkeää tulitukea Coloradon ykköshyökkääjille, joista varsinkin Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen olivat vielä viime kaudella valtavassa tulosvastuussa.

Pohjois-Amerikan kiekkomedioista The Hockey Writers mainitsikin jo Nitskushinin sopimuksessa olevan kaikki ainekset yhteen kesän suurimmista ryöstösopimuksista.