Kun Edmonton Oilers pääsi huutamaan kesän 2012 varaustilaisuuden ensimmäisen nimen lavalle, kohdistui tämä kunnia venäläishyökkääjä Nail Yakupoviin.

Yakupov aloittikin NHL-uransa kohtalaisella tavalla, kun hän iski työsulun lyhentämällä kaudella (2012-13) 48 otteluun 17 maalia ja yhteensä 31 tehopistettä. Tämä on hänen tähänastisen uransa toiseksi paras lukema.

Nimittäin kaudella 2014-15 Yakupov iski 81 otteluun tehot 14+19, eli siis yhteensä 33 pistettä.

Entisen ykkösvarauksen uraa NHL:ssä voitaneen siis luvalla kutsua epäonnistuneeksi. Runkosarjaotteluita hänellä on 311 kappaletta, joissa 24-vuotias on iskenyt tehot 59+70.

Nyt asiat ovat kuitenkin hiukan toisin. Yakupov, joka siis edustaa tätä nykyä Colorado Avalanchea, on tehnyt 19 otteluun tehot 6+3.

[readmore from=”suomalaiset”]

Määrä ei ole valtava, mutta jos asiaa miettii puhtaasti Yakupovin uran kannalta, kuulostavat tehot kohtalaisen hyviltä. Jos venäläinen nimittäin pelaisi kaudella täydet 82 ottelua, iskisi hän nykytahdilla 26 maalia.

Se olisi hänen NHL-uransa korkein määrä. Miehen nykyinen ennätys on nimittäin juuri hänen tulokaskaudella iskemänsä 19 maalia.

Jos asiaa ajattelee myös historiikin kautta, on maalimäärä suhteellisen vakuuttava. Nimittäin jos Yakupov pelaisi yhä edelleen Oilersin riveissä, olisi hän joukkueen sisäisen maalipörssin kolmantena heti Connor McDavidin sekä Ryan Nugent-Hopkinsin jälkeen.