Suomalaispuolustaja Petteri Lindbohm on ollut heinäkuusta saakka ilman NHL-sopimusta, mutta vihdoin ja viimein Pohjois-Amerikan suunnalta on positiivisia uutisia kerrottavana.

Lindbohm on nimittäin allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen St. Louis Bluesin kanssa, kerrotaan seuran Twitter-tilillä.

Valitettavasti kyseessä on kaksisuuntainen sopimus, joka tarkoittanee lähtökohtaisesti sitä, että hän aloittaa kauden 2017-18 AHL:ssä. Kaksisuuntaisesta sopimuksesta huolimatta tärkeintä on kuitenkin se, että suomalaisen ura taalakaukaloissa jatkuu.

23-vuotias puolustaja aloitti Pohjois-Amerikan uransa kaudella 2014-15. Hän pääsi heti ensimmäisenä vuotenaan pelaamaan 23 runkosarjaottelua NHL:n puolella, tehden niissä tehot 2+1.

Seuraavalla kaudella häneltä odotettiin lopullista läpimurtoa missourilaisseuran NHL-rosteriin, mutta edelle kiilasivat Colton Paraykon ja Joel Edmundsonin kaltaiset nimet ja Lindbohmin oli kauden aikana tyytyminen ainoastaan kymmeneen NHL-otteluun.

Viime kauden aikana ottelumäärät NHL:ssä putosivat entisestään, sillä 23-vuotiaalle suomalaiselle kirjattiin ainoastaan seitsemän ottelua NHL:n puolella, eikä edes Kevin Shattenkirkin kauppaaminen tuonut juurikaan muutosta hänen asemaansa seurassa.

AHL:ssä hän pelasi puolestaan menneen kauden aikana 52 runkosarjaottelua ja teki niissä pisteet 8+8=16. Pudotuspeleissä hänet nähtiin puolestaan yhdeksässä ottelussa, erinomaisin tehoin 1+3.

Kokonaisuudessaan Lindbohm on pelannut NHL:ssä 40 ottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 2+1. AHL:n puolelta otteluita on plakkarissa 148 ja pisteitä 17+28=45.

Ensi kausi tuleekin olemaan Lindbohmille todella tärkeä, sillä hänen olisi kyettävä osoittamaan kuuluvansa NHL:ään. Muussa tapauksessa edessä lienee paluu takaisin Eurooppaan.

Bluesilla on Lindbohmin kiinnityksen myötä NHL-sopimus kymmenen puolustajan kanssa, joten suomalaisella riittää melkoisesti hommia raivatakseen tiensä NHL:ään.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.