Antti Raannan vuoro siirtyä sivuun – Henrik Lundqvist tekemässä paluun kaukaloihin
Suomalaisvahti Antti Raanta on toiminut viime aikoina New York Rangersin ykkösvahtina. Tämä ei tosin johdu siitä, että hän olisi noussut nokkimisjärjestyksessä Henrik Lundqvistin ohi, vaan siitä, että ruotsalaisvahti on kärsinyt vammasta.
Lundqvist loukkasi itsensä 7. päivä kuluvaa kuuta, minkä jälkeen Raanta on hoitanut Rangersin torjuntatehtävät.
Otteet ovat olleet ailahtelevia, sillä seitsemästä ottelusta käteen jäivät tilastot 89,6/2.70. Paremminkin olisi siis voinut mennä, mutta kokonaisuudessaan Rangers ei ole kaatunut Lundqvistin loukkaantumisen aikana Raantaan.
No, nyt nokkimisjärjestys Manhattanilla tulee jälleen muuttumaan, sillä Lundqvist on palaamassa sininuttujen kokoonpanoon.
Ruotsalainen olisi halunnut pelata jo viime yön kamppailussa New York Islandersia vastaan, mutta päävalmentajana toimiva Alain Vigneault halusi veräjänvartijansa olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa ensi lauantaina, kun Rangers kohtaa vieraskaukalossa Los Angeles Kingsin.
Lundqvist on pelannut tällä kaudella 51 ottelua, joista hänellä on kasassa 30 voittoa. Hänen torjuntaprosenttinsa on 91,3 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.65. Voidaan siis luvalla sanoa, että meneillään ei ole Lundqvistin uran parhaita kausia.
- Aleksander Barkovin valmentaja paljastaa kapteenissaan tapahtuneen muutoksen – vertaus toiseen supertähteen
- NHL-sopimus! New Jersey Devils kiinnitti Liigan tähtimaalivahdin
- Winnipeg Jetsin päävalmentajalegenda jää eläkkeelle – valmensi NHL:ssä yli 30 vuotta
- William Nylander avautui mystisestä poissaolostaan – ”Silloin on paha pelata”
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia