Ryan Johansen tyytymätön saamaansa kohteluun – vahva vihjaus John Tortorellan suuntaan
Tähtisentteri Ryan Johansen suuntasi viime vuoden tammikuussa Columbus Blue Jacketsista Nashville Predatorsin riveihin. Viime yönä 24-vuotias hyökkääjä teki paluun vanhalle kotiareenalleen Columbuksessa.
Normaalisti NHL:ssä on tapana kunnioittaa entisiä pelaajiaan jossakin vaiheessa ottelua. Ei kuitenkaan Johansenin tapauksessa. Tämä ei tyydyttänyt myöskään entistä Blue Jackets -tähteä.
– Olen hiukan pettynyt, että he eivät laittaneet minusta mitään jumbotronille ja esimerkiksi kiittäneet minua. Taidamme kuitenkin kaikki tietää kuka tämän päätöksen teki, mutta ihan sama, Johansen tuskasteli Columbus Post-Dispatchin mukaan.
”Taidamme kuitenkin kaikki tietää kuka tämän päätöksen teki.” Vahvoja sanoja nuorelta mieheltä, joka edusti Blue Jacketsia reilun neljän kauden ajan. Ja luonnollisesti hän viittaa kommentissaan seuran nykyiseen päävalmentajaan, John Tortorellaan, jonka kanssa Johansen ei juurikaan tullut toimeen.
Tortorellan tulon jälkeen Johansen istui jopa muutaman ottelun katsomon puolella, eikä yhteistyö ottanut tuulta purjeidensa alle missään vaiheessa. Tästä johtuen Johansen kaupattiin lopulta Predatorsin riveihin.
Tällä kaudella Johansen on tehnyt 58 otteluun yhdeksän maalia ja yhteensä 40 tehopistettä.
- Aleksander Barkovin valmentaja paljastaa kapteenissaan tapahtuneen muutoksen – vertaus toiseen supertähteen
- NHL-sopimus! New Jersey Devils kiinnitti Liigan tähtimaalivahdin
- Winnipeg Jetsin päävalmentajalegenda jää eläkkeelle – valmensi NHL:ssä yli 30 vuotta
- William Nylander avautui mystisestä poissaolostaan – ”Silloin on paha pelata”
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia