Sami Vatanen pelaamisesta Jaromir Jagria vastaan – ”Yritin työntää pois – ei mitään mahdollisuuksia”
Florida Panthersia nykyisin edustava Jaromir Jagr on vuosien varrella aiheuttanut melkoisesti päänvaivaa vastustajilleen, viimeksi toissa yön ottelussa Anaheim Ducksia vastaan.
Ducksin suomalaispuolustaja Sami Vatanen oli yksi niistä pelaajista, jotka joutuivat kohtaamaan Jaromir Jagrin toissa yön ottelussa.
Kyllä, luit oikein – joutui. Vaikka kokemuksena se on satavarmasti huikea, puhtaasti pelillisestä näkökulmasta katsottuna 45-vuotiasta tshekkilegendaa vastaan ei ole kiva pelata.
– Hänellä on selvästi pisin maila ja kaiken lisäksi hän on äärimmäisen hyvä suojaamaan kiekkoa, Vatanen hehkuttaa Jagria NHL.com:lle.
– Muistan, kun pelasin häntä vastaan ensimmäistä kertaa vuoden 2010 MM-kisoissa. Hän oli maalinedustalla ja minä, 72-kiloinen kaveri, yritin työntää häntä siitä pois. Voin kertoa, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia.
Painajaismaisessa iskussa
Jagr olikin Ducksin kannalta painajaismaisessa iskussa, kun hän taiteili Ducksia vastaan huikean soolomaalin. Ja saman painajaisen joutunee kokemaan vielä moni muukin kuluvan kauden aikana, sillä Panthers on ollut viime ajat huimassa vireessä voittaen viimeisestä seitsemästä ottelustaan peräti kuusi.
Tshekki-ikonin pelaamiseen onkin vaikuttanut suunnattomasti Aleksander Barkovin sekä Jonathan Huberdeau’n paluut, aivan kuten koko Panthers-laumaan.
– Penkillä on itsevarmuutta huokuva ryhmä, joka ei panikoi juuri mistään, Panthersin päävalmentaja Tom Rowe iloitsee.
Samaan hengenvetoon hän tuo esille Jagrin ja toisen kokeneen pelaajan, kapteeni Derek MacKenzien merkityksen.
– Jagrilla, MacKenziellä ja muilla kokeneilla pelaajilla on tässä kohtaa suuri rooli. He pitävät nuoret kaverit rauhallisina.
Jagr, joka täytti aiemmin tällä viikolla 45 vuotta, on merkkauttanut viimeiseen neljään pelaamaansa otteluun tehot 2+2. Samaan aikaan ketjukavereista Huberdeau on takonut viimeiseen viiteen peliin pisteet 3+4 ja Barkovin saldo samaan ottelumäärään on 4+2.
- Aleksander Barkovin valmentaja paljastaa kapteenissaan tapahtuneen muutoksen – vertaus toiseen supertähteen
- NHL-sopimus! New Jersey Devils kiinnitti Liigan tähtimaalivahdin
- Winnipeg Jetsin päävalmentajalegenda jää eläkkeelle – valmensi NHL:ssä yli 30 vuotta
- William Nylander avautui mystisestä poissaolostaan – ”Silloin on paha pelata”
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin