On se helppoa, kun sen osaa. Minnesota Wildin suomalaishyökkääjä on tällä hetkellä eittämättä NHL:n kuumin suomalaispelaaja, eikä syitä tähän tarvitse kaukaa hakea.

Liikkeelle on hyvä lähteä jo ihan pelkästään viime yöstä, sillä Granlund keräsi Wildin viime öisessä 6-3-voitossa Vancouver Canucksia vastaan tililleen hattutempun ja yhden syöttöpisteen.

– Hattutemput eivät osu minun kohdalleni kovin usein. En edes muista, milloin olisin viimeksi tehnyt näin. Olen enemmän, kuin onnellinen, että voitimme. Olemme jälleen oikealla tiellä tämän jälkeen, Granlund kertoi Wildin verkkosivujen mukaan.

Irtosihan sitä hymyäkin

Yleensä kovin vakavana tunnettu Gralund oli sattuneesta syystä viime yönä iloista poikaa. Itseasiassa näky oli niin harvinainen, että Jason Zucker ei ole pitkään aikaan nähnyt vastaavaa.

– Se saattoi olla ensimmäinen kerta koko vuotena, kun näin hänen hymyilevän. On aina hauskaa olla mukana, kun joku toinen saa itselleen sellaista kunniaa, jonka hän on ansainnut. Hän on pelannut fantastisesti, Zucker kertoi.

Hattutempun myötä Granlundin pisteputki on nyt jo 12 ottelun mittainen, jonka aikana hän on kerännyt tililleen viisi maalia ja yhteensä 17 tehopistettä. Kyseessä on Wildin seurahistorian pisin pisteputki.