Rangers-valmentaja suora Henrik Lundqvistin tilanteesta – ”Itseluottamusongelma, jollaista emme ole nähneet”
New York Rangers on jo vuosikausien ajan päässyt nauttimaan yhdestä NHL:n parhaista maalivahdeista Henrik Lundqvistin muodossa.
Kuluvalla kaudella tilanne on kuitenkin ollut toinen. Ruotsalaisvahdin otteet ovat ailahdelleet voimakkaasti, jopa yksittäisten otteluiden sisällä, ja sitä kautta myös tilastot ovat olleet luvattoman heikkoja.
Itse asiassa juuri Lundqvistin henkilökohtaiset torjuntatilastot summaavat tilanteen napakasti yhteen: 34-vuotiaan ruotsalaisen koko NHL-uran tilastot ovat 92,00/2.31, kun taas kuluvan kauden osalta ne ovat 90,20/2.86.
Romahdus on siis ollut melkoinen, eikä Rangersin päävalmentaja Alain Vigneault enää kiertele asian ympärillä, vaan puhuu suoraan.
– Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö ”Hankilla” olisi jonkinasteinen itseluottamusongelma, Vigneault paaluttaa New York Postille.
– Joissain tilanteissa se vaikuttaa myös muiden kavereiden tekemiseen, kun jäällä tapahtuu jotain.
”Olemme uudessa tuntemattomassa ympäristössä”
Lundqvist on hävinnyt viimeisestä neljästä pelaamastaan ottelusta kolme ja kyseisissä tappiollisissa otteluissa hänet ohitettiin uskomattomat 16 kertaa.
– Hankilla on ollut joitain vastaavia tilanteita myös menneisyydessä, mutta ei ikinä tällaisessa mittakaavassa. Jollain tasolla hän on, ja me olemme, uudessa tuntemattomassa ympäristössä.
Viime yönä Lundqvist sai hieman helpotusta ongelmiinsa, kun Rangers voitti Toronto Maple Leafsin 5-2 ja kokenut ruotsalainen torjui ottelussa 23 laukausta. On kuitenkin sanomattakin selvää, että yksi ottelu ei vielä tilannetta muuta ja Rangers kaipaa kipeästi vanhaa Lundqvistia takaisin.
Sen löytääkseen Manhattanilla pidetäänkin sormet ristissä, että Antti Raannan toipuminen loukkaantumisestaan vie vain sen arvioidun viikon, sillä Lundqvist tarvitsee nyt niin sanottua omaa aikaa kootakseen itsensä.
- Aleksander Barkovin valmentaja paljastaa kapteenissaan tapahtuneen muutoksen – vertaus toiseen supertähteen
- NHL-sopimus! New Jersey Devils kiinnitti Liigan tähtimaalivahdin
- Winnipeg Jetsin päävalmentajalegenda jää eläkkeelle – valmensi NHL:ssä yli 30 vuotta
- William Nylander avautui mystisestä poissaolostaan – ”Silloin on paha pelata”
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia