Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Sebastian Aho sopeutuu päivä päivältä paremmin Pohjois-Amerikan kulttuuriin ja se on näkynyt myös tuloksissa.

Siirtyminen, ja ennen kaikkea sopeutuminen, SM-liigakaukaloista NHL:ään otti odotetusti oman aikansa Aholta. Toki puolustuspään tekeminen oli tältä tunnolliselta ja monipuoliselta suomalaisnuorukaiselta kunnossa alusta alkaen, mutta hyökkäyspäässä kyse oli tasaisuuden sijaan väläyttelystä.

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on kuitenkin alkanut tapahtua myös hyökkäyksellisesti ja oikein kunnolla. Hurricanesin päävalmentajana toimiva Bill Peters näkeekin tälle yhden oleellisen syyn.

– Hän on alkanut sopeutua. Sopeutua Pohjois-Amerikkaan, mitä tulee jään ulkopuolisiin asioihin. Sopeutua NHL:ään, pienempään kaukaloon ja läjään uusia joukkuekavereita. Ja itseluottamus. Hän on kerännyt lisää sitä pelaamalla kovaa ja onnistumalla, Peters hehkuttaa Hurricanesin verkkosivuilla.

Unohtakaa Laine ja Matthews – Aho ottanut komennon

Niin, joulusta alkaen Aho on ollut esimerkiksi maaleissa mitattuna koko NHL:n tehokkain tulokaspelaaja. Kun siis kaikki puhuvat Auston Matthewsista, Patrik Laineesta tai Mitchell Marnerista, on olemassa myös Sebastian Aho.

  1. Sebastian Aho (18 ottelua, 10 maalia)
  2. Auston Matthews (18 ottelua, 8 maalia)
  3. Connor Brown (17 ottelua, 6 maalia)
  4. Brendan Perlini (17 ottelua, 6 maalia)
  5. Antohny Mantha (18 ottelua, 6 maalia)
  6. Mitchell Marner (17 ottelua, 5 maalia)

Peters toteaakin, että Aho on todellinen sisupussi, kuten suomalaiselle varsin hyvin sopii, ja se näkyy jokapäiväisessä tekemisessä.

– Kukaan ei puhu siitä, miten kilpailuhenkinen ”Seabass” on. Hän on todella kilpailuhenkinen kaveri. Hän on erittäin periksiantamaton jääkiekkoilija. Hänellä on edessään todella valoisa tulevaisuus ja olemme todella innoissamme hänen suhteen.

Aho on siis saanut lempinimen ”Seabass”, joka erikseen kirjoitettuna tarkoittaa meriahventa. Se lienee tullut lähinnä siitä, että se on sanana kohtalaisen lähellä Sebastiania.