Juuso Pärssinen kertaa siirtonsa taustoja – saanut upean näytönpaikan Coloradossa
Suomalaishyökkääjä Juuso Pärssinen, 23, vaihtoi NHL-urallaan ensimmäistä kertaa seuraa, kun Nashville Predators treidasi hänet Colorado Avalancheen joulukuun lopulla.
Pärssinen kävi läpi siirtoaan NHL:n suomalaismedialle järjestämässä haastattelutilaisuudessa torstaina. Hän kuvaa asioiden tapahtuneen nopeasti.
– Olihan se aika hässäkkää. Treidin jälkeen aika vilkkaat 24 tuntia oli. Jossain kahden kolmen maissa tuli soitto, että on treidattu ja puoliltaöin oltiin jo Coloradossa. Aamulla treeneihin ja heti siitä sitten seuraavana päivänä peli, Pärssinen kertaa.
Pärssisen osalta vastuu Predatorsissa jäi tällä kaudella vähäiseksi. Hän pelasi 15 ottelua pistein 2+3 ja oli myös useista otteluista kokoonpanon ulkopuolella.
– Ainahan nuo (treidit) omalla tavallaan tulee yllätyksenä, mutta toisaalta en mä ollut ihan hirveesti siellä (Nashvillessä) pelannut. Siinä mielessä ymmärtää että tällainen ratkaisu tuli, Pärssinen toteaa.
Pärssinen on ottanut seurasiirtonsa uutena alkuna vaikeiden vaiheiden jälkeen.
– Vähän tuskaista oli Nashvillessä kun ei päässyt pelaamaan. Kyllä samantien päivä treidin jälkeen ajattelin, että tämä on hyvä mahdollisuus. Täällä oli paljon palavereita ja kuulosti selkeästi, että he ovat kauan halunneet mut tänne niin kuulostaa hyvältä paikalta ja hyvältä kombolta.
Coloradossa Pärssinen on pelannut 15 ottelua ja iskenyt niihin tehopisteet 2+2. Mikko Rantasen poistuttua joukkueesta on Pärssinen saanut nyt kolmessa ottelussa vastuuta joukkueen kakkosketjussa yhdessä Artturi Lehkosen ja Casey Mittelstadtin kanssa. Vastuun kasvaessa Pärssinen on kerännyt edelliseen kolmeen otteluun kaksi pistettä.
– Meillä on peli kulkenut hyvin Arsin ja Caseyn kanssa ja ollaan muutama maalikin saatu tehtyä. Väkisinkin kun tuollaisten pelaajien kanssa pelaa, niin kyllä siinä pitääkin tulosta tulla. Kyllä siinä tontteja tulee kun on kaksi niin hemmetin hyvää pelaajaa jotka pystyy niitä luomaan ja totta kai itsekin pitää pystyä luomaan heille, Pärssinen linjaa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- NHL:n ulkoilmaottelussa käsittämätöntä draamaa! Maalivahditkin tappelivat
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Pittsburgh-tähti Kris Letang: pitkä sairausloma
- Evander Kanesta uusi tieto julki – tämä on ex-tähden hintalappu siirtomarkkinoilla
- The Athletic: Olli Määttä kaupataan NHL:ssä
- Tälläisen jättisopimuksen Artemi Panarin haluaa: ”Numero, jonka olen kuullut…”
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Ismo Lehkonen uskoo: Jani Hakanpää siirtyy NHL:ään – tässä sopiva seura
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Mikael Granlundilta ylisanoja Joel Quennevillelle: ”Aika mahtava”
- Kiekkoväki on puhunut! Tässä ovat NHL:n parhaat ja surkeimmat areenat
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken