Nathan MacKinnonin ääni kellossa muuttui – ylistää uutta tutkapariaan: ”Parempi kuin…”
Colorado Avalanchen supertähti Nathan MacKinnon antoi medialle tunteikkaan haastattelun Mikko Rantasen kaupan jälkeen.
MacKinnon oli surun murtama hyvän ystävänsä jätettyä joukkueen, mutta sunnuntai-iltana Suomen aikaa pelatun, 5-4-voittoon New York Rangersiä vastaan päättyneen ottelun jälkeen ääni kellossa oli jo vaihtunut kanadalaisen jaettua vuolaita kehuja vaihdossa Rantasesta joukkueeseen Carolina Hurricanesista hankitulle Martin Necasille.
Kaksikon yhteispeli oli ajoittain silmiähivelevää Necasin jaettua ottelussa komeita syöttöjä (0+2).
– Uskomaton pelaaja. Parempi kuin uskoinkaan, MacKinnon ylisti Denver Gazettelle.
– Hän on täysin eri pelaaja, MacKinnon vertaili Necasia Rantaseen.
– Tuntuu oudolta. Olen pääasiassa pelannut urani aikana kahden leftin puolen pelaajan kanssa, joten totutteluun menee hieman aikaa. Mutta mielestäni pelasimme nämä kaksi ottelua todella hyvin, Avalanchen ykköspyssy jakoi tunnustusta nuorelle tshekkitaiturille.
Avalanche voitti Rangers-ottelun dramaattisesti Artturi Lehkosen piiskattua kiekon kotijoukkueen verkkoon vain 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta