The Athletic: NY Rangers iski silmänsä tähtisentteriin
New York Rangers etsii parhaillaan vahvistusta sentteriosastolleen, kertoo The Athletic.
Sivuston mukaan Rangers olisi ”tehnyt hiljattain” tiedusteluja Vancouver Canucksin suuntaan tähtikeskushyökkääjä J.T. Millerin suhteen. NHL-uransa kuusi ensimmäistä kautta Rangersiä edustanut yhdysvaltalainen iski viime kauden runkosarjassa komeat 103 tehopistettä, joten mies saattaisi olla manhattanilaisille sen kipeästi kaipaama uusi ykkössentteri.
Lauantaina seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa Montreal Canadiensin kustannuksella katkaisseen Rangersin GM Chris Drury on tehnyt julkisesti selväksi olevansa valmis isoihin peliliikkeisiin joukkueen kurssin kääntämiseksi.
Rangersin mestaruusmahdollisuuksien kannalta Druryn olisikin vahvistettava ennen kaikkea sentteriosastoa, jonka nykyistä ykkösnimi Mika Zibanejadia ei yleisesti pidetä mestaritason joukkueelle riittävän laadukkaana ykkössentterinä.
Myös Miller on tällä hetkellä iso kysymysmerkki. Mies jättäytyi hiljattain pois Canucksin toiminnasta henkilökohtaisiin syihin vedoten. 31-vuotiaan pistelingon paluuaikataulusta ei ole tällä hetkellä mitään tietoa.
Jenkkisentterillä on parhaillaan käynnissä toinen tämän seitsemän vuoden sopimuksesta, joka takaa hyökkääjälle kahdeksan miljoonan dollarin vuositulot.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan