Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
Vancouver Canucksin ruotsalaistähti Elias Petterssonin nimi on pyörinyt jo pitkään siirtohuhuissa. Nuori sentteri on alisuorittanut jo pidemmän aikaa, ja mediassa on spekuloitu, että maisemanvaihdos voisi tehdä hänelle hyvää.
Siirtoa ei kuitenkaan kannata odottaa hengitystä pidellen. Vancouveria seuraava The Athleticin toimittaja Rick Dhaliwal teki karun paljastuksen Petterssonin tilanteesta.
– Kaiken kuulemani perusteella Petterssonin kauppaaminen ei ole ollut lähelläkään viime kuukausina. Canucks ei ole missään vaiheessa puhunut hänen agentilleen ja sanonut, että hei, meillä on kiinnostunut joukkue, luovutteko siirron estävästä pykälästä, Dhaliwal kertoo.
Toisin sanottuna siirtokeskustelut eivät ole koskaan edenneet siihen pisteeseen, että Vancouverin olisi tarvinnut olla Petterssoniin yhteydessä.
Viime kaudella Pettersson iski 74 runkosarjaottelussa tehot 15+35=51. Hänen tehotilastonsa oli 31 pykälää pakkasella. Hänen keskimääräinen vuosipalkkansa on 11,6 miljoonaa dollaria, ja sopimus kestää kesään 2032 saakka.
LUE MYÖS:
- Päävalmentaja katuu suoria puheitaan Matvei Mitshkovista: ”Opin läksyni”
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- NHL-kiertolainen päätti pelaajauransa – sai töitä Carolina Hurricanesista
- Ukko-Pekkanen puhuu ympärillään pyörivistä siirtohuhuista – kuuli asiasta yllättävästä lähteestä
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!