Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja Rick Bowness kertoo, että kaksi joukkueen pelaajaa on saapunut harjoitusleirille huonossa fyysisessä kunnossa. Bowness ei maininnut pelaajia nimeltä.
Bowness latasi suoraan, että NHL:n harjoitusleirin säännöt pelastivat kaksikon pinteestä. Sopimuksen mukaan leirin toiminta on rajoitettu kolmeen tuntiin per päivä.
– Kun kolmen tunnin sääntö umpeutuu, ryhdymme toimiin asioiden korjaamiseksi, Bowness sanoi The Athleticin mukaan.
The Athleticin mukaan Bowness kehotti pelaajia saapumaan leirille parhaassa mahdollisessa kunnossa kesän jälkeen. Hän piti yhteyttä pelaajiin kesän ajan ja korosti tätä asiaa. Kahdelle pelaajalle viesti ei kuitenkaan ole mennyt perille toivotulla tavalla.
– Kerroin hyvin selkeästi kahdenkeskisissä tapaamisissa viime kauden päättyessä, millaiset ovat odotukseni, Bowness sanoi.
Bowness saapui Columbuksen päävalmentajan paikalle viime tammikuussa. Joukkueen runkosarjan viimeiset viikot sujuivat heikosti ja lopulta se jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Runkosarjan viimeisen ottelun jälkeen Bowness kävi todella kuumana.
– Täytyy vain katsoa tilastoja: kolme taklausta, 23 kiekonmenetystä. En tiedä palaanko tänne, mutta jos palaan, muutan tämän kulttuurin. Näitä jätkiä ei kiinnosta. Häviäminen ei haittaa heitä. Miten he voivat mennä kaukaloon ja pelata tuolla tavalla. Olisi pitänyt tehdä se jo kuukausi sitten, Bowness latasi viime huhtikuussa.
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!