Jääkiekkomaailmaan kantautui tiistaina haikea, mutta odotettu uutinen, kun Pekka Rinne tiedotti NHL-uransa päättymisestä.

Nashville Predatorsin suomalaislegenda perusteli tiistaina ratkaisuaan Ilta-Sanomille.

– Olen ehtinyt tätä asiaa jo aika pitkään miettimään. Minulla on tästä päätöksestä hyvä olo, koska saatoin tehdä ratkaisun omilla ehdoillani – eikä niin, että minut olisi esimerkiksi työnnetty ulos NHL:stä, 38-vuotias kempeleläinen kertoi IS:lle.

Rinne vahvisti IS:lle, että hänen peliuransa on nyt kokonaan ohi.

– Päätös oli monen asian summa, Rinne kertoi haastattelussa ja mainitsi IS:n mukaan yhdeksi lopetussyyksi oman roolinsa pienenemisen.

Juuse Saros nappasi Rinteen tontin Predatorsin tolppien välistä viimeisen kahden kauden aikana. Saros pelasi tällä kaudella 36 ottelua, kun taas Rinteelle kertyi otteluita vain 24. Pudotuspeleissä vastuu osui Sarokselle.

Rinteen NHL-sopimus päättyi tähän kauteen, joten hän olisi ollut heinäkuun 28. päivän jälkeen vapaa etsimään NHL:stä uutta joukkuetta. Rinteen mukaan myös Euroopasta osoitettiin kiinnostusta häntä kohtaan.

– Minulla olisi ollut vaihtoehtona testata markkinoita vapaana agenttina, tai Euroopassa pelaamista, mutta loppupeleissä ei sitten kuitenkaan enää vain ollut tarpeeksi intoa siihen, Rinne valaisi asiaa.