HELSINKI. Winnipeg Jetsin Patrik Laine oli torstaina pitelemätön, kun Florida Panthers kaatui numeroin 4-2.

Alkuvaikeuksien jälkeen suomalaistähden peli lähti kulkemaan ja loppujen lopuksi jäältä keräiltiin lippiksiä, kun saldoksi muodostui hattutemppu.

Laineen osumista kaksi syntyi ylivoimalla ja viimeinen tyhjään maaliin. Suomalaisen kanssa samassa ketjussa viilettänyt Adam Lowry kiitteli pelin jälkeen Laineen panosta. Samalla hän kertoi, miksi Tappara-kasvattia on lähes mahdotonta pysäyttää ylivoimalla.

– Hän pelasti meidät. Tiedän, että hän asettaa itselleen aina paljon paineita ja toivoo tekevänsä maaleja. Sitten hän tuli tänne ja pelasi tuollaisen ottelun – olen hyvin iloinen hänen puolestaan.

– Jos katsot meidät ykkösylivoimaa, niin siinä on niin paljon aseita, ettei Lainetta ole helppoa ottaa pois. Meillä on monia eri tapoja, miten voimme satuttaa vastustajaa, Lowry kehuskeli.

Turhaa värittelyä Lowryn puheista ei löydy, sillä jos vastustaja keskittyy liikaa suomalaiseen, Jetsin ykkösylivoimasta löytyy tulivoimaa joka puolelta.

Laine pelaa myös parhaillaan vasta uransa kolmatta kauttaan NHL:ssä, mutta kasassa on jo ällistyttävät 86 runkosarjamaalia.

NHL Suomi seuraa NHL-otteluita paikan päällä.

Miikka Lahtinen, Helsinki
Twitter: @miikka_lahtinen