Älytöntä! 36-vuotias tilintarkastaja nollasi Patrik Laineen – ”Muutama tunti sitten istuin vielä koneellani ja nyt pelaan NHL:ssä”
Winnipeg Jetsin ja Chicago Blackhawksin välisestä viimeöisestä ottelusta tuli ehkä yksi NHL:n kaikkien aikojen ikimuistoisimpia kamppailuita.
Hullunkurinen ilta sai alkunsa, kun Blackhawksin maalivahti Anton Forsberg loukkaantui jo alkulämmöissä, eikä pystynyt aloittamaan ottelussa.
Forsbergin tilalla tolppien välissä aloitti NHL-debyyttinsä tehnyt Chris Delia, joka kerkesi pelata kolmannen erän kuudenteen minuuttiin asti, kunnes hänkin loukkaantui pahasti.
Blackhawksilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kutsua varavahdin varavahti hätiin. Tämä tarkoitti sitä, että pressiboksissa ottelua seurannut 36-vuotias ”kaljaliigavahti” Scott Foster joutui pukea maalivahdin varusteet päälle ja astua jäälle 20 000-päisen Blackhawksin kotiyleisön eteen.
Foster on pelannut edellisen kerran kilpatasolla jääkiekkoa 12 vuotta sitten, kun hän toimi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Western Michiganin yliopiston maalivahtina.
Tilintarkastajan tehtäviä ammatikseen tekevä Foster astui jäälle, kun peliä oli jäljellä 14 minuuttia ja Blackhawks johti lukemin 6-2.
Foster teki lopulta todellisen sensaatiotarinan ja nollasi Jetsin tähtisikermän torjuen yhteensä seitsemän kertaa. Hän venyi myös 43 maalia tällä kaudella ampuneen suomalaistykin Patrik Laineen laukauksen eteen.
Blackhawks voitti kamppailun loppulukemin 6-2 ja Foster valittiin ottelun ensimmäiseksi tähdeksi.
– Olen vasta pääsemässä parhaaseen kuntoon. Ensimmäinen shokki tapahtui, kun jouduin pukemaan maalivahdin varusteet päälle. Sen jälkeen vain tajuntani pimentyi, Foster kuvaili NBC Sportsille ottelun jälkeen.
– Olen tilintarkastaja päivisin. Joten muutama tunti sitten olin vielä istumassa koneellani ja kirjoitin kymmenjärjestelmällä. Nyt seison teidän edessä ja pelasin juuri 14 minuuttia NHL:ssä.
LUE MYÖS:
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva