Edmonton Oilersin viime kausi ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kaksi peräkkäistä Stanley Cup -finaalia olivat nostaneet odotukset korkealle, mutta tällä kertaa matka päättyi jo pudotuspelien avauskierroksella Anaheim Ducksia vastaan.

Connor McDavid oli jälleen omaa luokkaansa ja takoi runkosarjassa 138 pistettä. Myös Leon Draisaitl ja Evan Bouchard olivat tehokkaita, mutta loukkaantumiset, maalivahtipeli ja joukkueen ailahteleva suorittaminen pitivät Oilersin kaukana parhaastaan.

Kesän suurimpiin pommeihin kuului Mike Babcockin palkkaaminen päävalmentajaksi. Stanley Cup -voittaja korvaa Kris Knoblauchin. Edmonton hakee häneltä ennen kaikkea lisää kuria, rakennetta ja tasaisuutta peliinsä.

Babcockin paluuseen liittyy kuitenkin paljon puhetta hänen aiempien kohujensa vuoksi. Oilersin mestaruusunelman kannalta hän saattaa lopulta olla koko joukkueen tärkein yksittäinen kysymysmerkki. Nyt Babcockilla on mahdollisuus tehdä näyttävä maineenpalautus – ja samalla näyttää, pystyykö hän johdattamaan Oilersin takaisin NHL:n huipulle.

Viime kausi

82 ottelua, 41–30–11, 93 pistettä
Pacific-divisioonan 2. sija, Läntisen konferenssin 5. sija.

Kesän pelaajaliikenne

Saapuneet

Frederik Andersen, mv (Carolina)
Ryan Shea, p (Pittsburgh)
Shakir Mukhamadullin, p (San Jose)
Devon Levi, mv (Buffalo)
Mathieu Joseph, h (Los Angeles / St. Louis)

Lähteneet

Darnell Nurse, p (San Jose)
Jack Roslovic, h (Toronto)
Connor Ingram, mv (UFA)
Calvin Pickard, mv (Minnesota)
Adam Henrique, h (UFA)
Curtis Lazar, h (UFA)

Kesän merkittävin hankinta on Frederik Andersen, 36, joka saapuu Edmontoniin tuoreena Stanley Cup -mestarina. Runkosarjassa torjuntaprosentti oli kuitenkin vain 87,4, kun pudotuspeleissä se nousi 91,0:aan.

Kolme kysymystä

1. Kaatuuko Edmonton jälleen maalivahtipeliin?

Edmontonin maalivahtitilanne on jälleen yksi joukkueen suurimmista kysymysmerkeistä. Kesän tärkein hankinta Frederik Andersen on kokenut Stanley Cup -mestari, mutta 36-vuotiaan tanskalaisen loukkaantumishistoria herättää huolta. Viime kaudella Andersen joutui jättämään Stanley Cup -finaalin kolme viimeistä ottelua väliin polvivaivan takia, ja nyt hän kärsii uudesta loukkaantumisesta, jonka vuoksi hän missaa koko Oilersin harjoitusleirin ja mahdollisesti kauden alun.

Andersenin lisäksi ykkösvahdin paikasta taistelevat Tristan Jarry ja huippulupaava Devon Levi. Jarrylla on paljon NHL-kokemusta, mutta myös hänen tasaisuutensa herättää kysymyksiä. Levi puolestaan on edelleen potentiaalinen tulevaisuuden ykkösvahti, mutta NHL:ssä läpimurto antaa vielä odottaa itseään.

Edmonton on yrittänyt ratkaista maalivahtiongelmaansa jo pitkään. Nyt joukkueella on jälleen kolme vaihtoehtoa, joista jokaisella on omat kysymysmerkkinsä. Jos Andersenin terveys ei kestä tai torjuntataso ei riitä, voiko Oilers kaatua jälleen kerran samaan ongelmaan?

2. Kuka pelaa Connor McDavidin rinnalla?

Connor McDavidin rinnalle on etsitty toimivaa laituria jo pitkään. Myös tulevalla kaudella ykkösketjun vierelle on tarjolla useampi vaihtoehto, joista kiinnostavin saattaa olla Isaac Howard.

Vuoden 2025 Hobey Baker -voittaja pelasi viime kaudella Oilersissa 29 ottelua ja teki niissä vain viisi pistettä. AHL:ssä jälki oli kuitenkin aivan toista: 47 otteluun syntyi 50 pistettä. Howard saanee mahdollisesti nyt uuden mahdollisuuden näyttää, pystyykö hän siirtämään AHL-tehonsa NHL-kaukaloihin – ja vieläpä McDavidin rinnalla.

Myös Vasili Podkolzin kuuluu vaihtoehtoihin, mutta Oilers kaipaisi tähän vihdoin pysyvämpää ratkaisua. Jos Howard nappaa paikan ja peli lähtee kulkemaan McDavidin rinnalla, Edmonton voi saada hyökkäykseensä uuden tärkeän palasen. Jos ei, sama kysymysmerkki leijuu joukkueen yllä jälleen.

3. Onko Mike Babcock täydellinen valinta vai uusi riski?

Mike Babcockin palkkaaminen oli yksi kesän puhutuimmista valmentajaratkaisuista. Kokenut kanadalainen tuo Edmontoniin Stanley Cup -voiton, kaksi olympiakultaa ja valtavan määrän NHL-kokemusta – mutta myös maineen, joka on herättänyt vuosien varrella paljon keskustelua.

Oilers haki Knoblauchin tilalle ennen kaikkea uutta suuntaa. Babcockilta odotetaan enemmän kuria, rakennetta ja tasaisuutta joukkueeseen, joka on viime vuosina parhaimmillaan pystynyt pelaamaan aivan NHL:n huipulla, mutta jonka otteet ovat myös ailahdelleet.

Lähtökohdat ovat silti kiinnostavat. Connor McDavid ja Leon Draisaitl olivat mukana keskusteluissa ennen palkkausta, joten Babcockilla pitäisi olla tähtien tuki takanaan. Jos yhteistyö toimii, Edmonton voi saada juuri sen uuden vaihteen, jota joukkue on kaivannut. Jos ei, Babcockin paluu NHL:n parrasvaloihin tarjoaa varmasti seurattavaa koko kaudeksi.

Suomalaiset

Kasperi Kapanen, 30, hyökkääjä

Kasperi Kapanenilla on tulevalla kaudella tärkeä rooli Oilersin alemmissa ketjuissa. Viime kausi jäi loukkaantumisten takia vain 41 ottelun mittaiseksi, mutta niissä syntyi 17 pistettä. Pudotuspeleissä tahti kiihtyi, kun hän iski kuudessa ottelussa 4+2=6 ja oli yksi Oilersin kirkkaimmista valopilkuista.

Edmonton kaipaa alempiin ketjuihin kipeästi lisää tehoja, ja Kapanen on yksi pelaajista, jolta niitä odotetaan. Jos suomalainen pysyy terveenä ja löytää jälleen tehokkaamman pelinsä, hänestä voi tulla tärkeä palanen Oilersin syvyyteen.

X-Factor: Uudistettu puolustus

Edmonton päästi viime kaudella NHL:n seitsemänneksi eniten maaleja, eikä puolustus totisesti vakuuttanut. Darnell Nurse oli tästä hyvä esimerkki: valtavalla 9,25 miljoonan dollarin vuosipalkalla pelannut puolustaja oli pitkään Oilersin kallispalkkaisin ongelma, eikä viime kausi tarjonnut palkalle vastinetta. Nurse pelasi tehollisesti uransa heikoimpia kausia, ja hänen 5–5-tilanteiden odotettujen maalien prosenttinsa jäi vain niukasti yli 50:n.

Kesällä Edmonton päätti vihdoin laittaa pisteen tilanteelle ja kauppasi Nursen San Joseen. Vastineeksi tullut Shakir Mukhamadullin ja puolustuslupaus Zack Sharp sekä Pittsburghista hankittu Ryan Shea muuttavat puolustuksen rakennetta. Shea pelasi viime kaudella läpimurtokautensa ja iski 80 otteluun tehot 6+29=35, joten häneltä odotetaan nyt isoa roolia.

Jos Shea pystyy ottamaan vastuunsa ja Jake WalmanConnor Murphy -pari löytää yhteisen sävelen, Oilersin puolustus voi olla viime kautta parempi. Se olisi tärkeää myös maalivahdeille, joihin ei tällä hetkellä kohdistu suuria odotuksia. Jos Edmonton pystyy puolustamaan paremmin, se voi samalla tehdä keskinkertaisistakin maalivahdeista huomattavasti parempia.

Kuuma väite: Zach Hyman palaa yli 40 maalin mieheksi

Zach Hyman on aika lailla täydellinen Babcock-pelaaja. Hän tekee töitä illasta toiseen, karvaa kovaa ja hoitaa tunnollisesti myös puolustusvelvoitteensa – juuri niitä asioita, joita Mike Babcock arvostaa. Kaksikko tuntee toisensa jo Toronton ajoilta, joten paluu Babcockin alaisuuteen voi tehdä Hymanille todella hyvää.

Hyman täytti kesällä 34 vuotta, mutta terveenä pysyessään hänellä on edelleen kaikki eväät tehokkaaseen kauteen. Babcock kaivaa Hymanista vielä uuden vaihteen, ja muutaman vaisumman tai loukkaantumisten rikkoman vuoden jälkeen kanadalainen painaa jälleen noin 45 maalin kauden.

Toimituksen arvio

Divisioonasijoitus: 1.
Pudotuspelit: Kyllä
Sisäisen pistepörssin voittaja: Connor McDavid
Kauden yllättäjä: Zach Hyman
Kauden floppi: Evan Bouchard
Stanley Cup -sauma: ⭐⭐⭐⭐☆

Edmontonin supertähdet ovat yksinkertaisesti liian laadukkaita siihen, että joukkue floppaisi pahasti runkosarjassa ja jäisi pudotuspelien ulkopuolelle. Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin johdolla Oilers pystyy keräämään pisteitä tasaisesti, ja tehtävää helpottaa entisestään se, että Edmonton pelaa NHL:n heikoimmassa divisioonassa. Kun vastaan tulee riittävästi sarjan heikompia joukkueita, pudotuspelipaikkaan tarvittava pistemäärä pitäisi olla hyvin saavutettavissa.

Pudotuspeleissä tarina on kuitenkin toinen. Jos Edmonton haluaa oikeasti mennä pitkälle, sen täytyy olla rakenteellisesti huomattavasti ehjempi kuin viime kaudella. Lännessä vastaan tulevat Colorado ja Dallas eivät anna tähtien yksin ratkaista ottelusarjoja, vaan Oilersin on pystyttävä puolustamaan tiiviisti ja saatava myös maalivahtipelinsä toimimaan.

Tällä hetkellä en vielä nostaisi Edmontonin lippua korkealle. Babcockin onnistuminen, uudistuneen puolustuksen toimivuus ja maalivahtien riittävä taso voivat kuitenkin muuttaa tilanteen nopeasti. Jos kaikki kolme osuvat kohdalleen, Oilersilla on edelleen riittävästi tähtivoimaa noustakseen samaan kastiin Lännen suurimpien mestarisuosikkien kanssa.

Kentälliset

Hyökkäysketjut:

Isaac HowardConnor McDavidZach Hyman
Vasily PodkolzinLeon DraisaitlMatt Savoie
Ryan Nugent-HopkinsJason DickinsonKasperi Kapanen
Matthew JosephJosh SamanskiTrent Frederic

Puolustusparit:

Mattias EkholmEvan Bouchard
Jake WalmanConnor Murphy
Ryan SheaShakir Mukhamadullin

Maalivahdit:

Frederik Andersen
Tristan Jarry

LUE MYÖS: