Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
Minnesota Wildin puolustajista puhuttaessa kohteena on lähes aina sen superpuolustaja Quinn Hughes, mutta joukkueen pakistosta löytyy tähtiloistoa myös Norris-voittajan taustalta.
Hyökkäyksen supertähti Matt Boldy nostaa esiin Hughesin pakkipari Brock Faberin. Boldyn mukaan 24-vuotias Faber on ainakin yhdellä osa-alueella jopa Hughesin edellä.
– Luulen, että hän on nopein luistelija, jonka olen koskaan nähnyt. Hän on voimakas, vahva.
– Myös Quinn on mahtava luistelija, mutta useimmilta pelaajilta kestää viisi potkua päästä samaan vauhtiin kuin mitä Faber tekee kahdella potkulla, Boldy ihasteli.
Faberiin kohdistuvat odotukset ovat muutenkin kasvaneet nopeasti. Hän sijoittui jo tulokaskaudellaan Calder-äänestyksessä toiseksi Connor Bedardin jälkeen ja sai sen jälkeen Minnesotalta kahdeksan vuoden ja 68 miljoonan dollarin jatkosopimuksen.
Neljännen kokonaisen kautensa NHL:ssä aloittava Faber teki viime kaudella uransa ennätystehot 15+36=51.
Pudotuspeleissä Faber oli jälleen joukkueensa kantava voima iskemällä 11 ottelussa tehot 4+6=10.
LUE MYÖS:
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden