Siitä kaikkein karvaimmasta hetkestä, kun NHL ilmoitti virallisesti jäävänsä pois tulevista olympialaisista, on nyt kulunut sen verran aikaa, että pahimmat haavat ovat ehtineet jo parantua.

Kun siis aihe ei ole enää niin arka, päätimme lähteä rakentamaan Suomen olympiajoukkueen Pyongchangiin sillä idealla, että myös NHL-pelaajat olisivat mukana turnauksessa.

Luonnollisesti tämä tarkoitti sitä, että joukkue tulisi hyvin pitkälti rakentumaan NHL-pelaajien varaan.

Leijonien joukkueen kasaaminen ei ollut suinkaan helppoa, sillä esimerkiksi Euroopassa pelaa lukuisia erinomaisia pelaajia, jotka jäivät nyt rannalle. Tällaisia ovat muun muassa Julius Junttila, Joonas Kemppainen, Teemu Hartikainen, Jyrki Jokipakka ja Miika Koivisto.

Lisäksi myös NHL:stä jäi rannalle kovia nimiä, kuten Markus Granlund, Jussi Jokinen, Jori Lehterä ja Jesse Puljujärvi.

Pääosin kasaan saatiin varsin nuori joukkue, jossa on kuitenkin mukana sopiva ripaus kokemusta. Tätä kokemusta edustavat Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Leo Komarov, Sami Lepistö ja koko maalivahtikolmikko.

Edellä mainittujen nimien jälkeen tehtiin kuitenkin melkoinen hyppy nuorempaan, sillä seuraavaksi iäkkäimmät pelaajat olivat 26-vuotiaat Erik Haula ja Sami Vatanen.

Joukkuetta kasattaessa keskityttiin ennen kaikkea mahdollisimman laadukkaiden sekä monipuolisten ketjukoostumusten löytämiseen. Esimerkiksi Teuvo Teräväinen & Sebastian Aho ja Mikko Koivu & Mikael Granlund ovat sellaisia tutkapareja, jotka olivat automaatioita valintoja tehtäessä; lyhyessä turnauksessa valmiiden tutkaparien merkitys vain korostuu.

Hyökkäys:

Sebastian Aho (Carolina Hurricanes)
Joel Armia (Winnipeg Jets)
Aleksander Barkov (Florida Panthers)
Joonas Donskoi (San Jose Sharks)
Valtteri Filppula (Philadelphia Flyers)
Mikael Granlund (Minnesota Wild)
Erik Haula (Vegas Golden Knights)
Kasperi Kapanen (Toronto Maple Leafs)
Mikko Koivu (Minnesota Wild)
Leo Komarov (Toronto Maple Leafs)
Patrik Laine (Winnipeg Jets)
Mikko Rantanen (Colorado Avalanche)
Teuvo Teräväinen (Carolina Hurricanes)
Eeli Tolvanen (Jokerit)

Teräväinen – Barkov – Aho
Granlund – Koivu – Laine
Rantanen – Filppula – Donskoi
Kapanen – Haula – Armia

Tolvanen, Komarov

Luonnollisesti, isoilta osin, kyse on aiemmin mainittujen asioiden lisäksi roolituksesta.

Ykkösketju hyökkää nuoruuden innolla ja samaan aikaan siinä on huima määrä sekä hyökkäyspään taitoa että oman pään kypsää pelaamista. Itse asiassa nämä sanat pätevät sekä Teräväiseen, Barkoviin ja Ahoon, mutta se vahva kahden suunnan tekeminen istuu vielä astetta paremmin jälkimmäisenä mainittuun kaksikkoon.

Kakkosketjusta puolestaan löytyy nopeutta, todellista ahneutta maalintekoon sekä yksi NHL:n parhaista kahden suunnan keskushyökkääjistä. Rooleja tuskin on syytä sen enempää avata, mutta tehdään se nyt kuitenkin: Granlund tarjoaa nopeutta ja peliälyä, Laine tuo röyhkeyttä sekä kenties maailman vaarallisimman laukauksen ja Koivu puolestaan tasapainottaa ketjun pelaamisen.

Leijonien kolmos- ja nelosketjut ovat nekin ehdottomasti hyökkäyspään tehoihin kykeneviä. Kun tarjolla on näin paljon laatua, varsinaisia jarrukentällisiä on turha lähteä rakentamaan varta vasten. Kolmosessa Filppulan tehtävä on toimia rytmittävänä ja tasapainottavana pelaajana – Donskoi ja Rantanen puolestaan hoitavat ennen kaikkea maalinteon.

Nelosketju on puolestaan täynnä virtaa, ja kuten kuluva NHL-kausi on osoittanut, se pitää sisällään myös mukavasti maalintekovoimaa. Kapanen, Haula ja Armia tuovatkin kaukaloon sellaisen määrän sähköä, että oksat pois.

Kahdessa alemmassa ketjussa on siis niin ikään korkea maalipotentiaali ja nelosketju on kenties koko olympialaisten nopein kentällinen; Kasperi Kapanen kiilasi juuri nopeutensa ansiosta Komarovin edelle.

Joku olisi tietenkin voinut valita ylimääräisten hyökkääjien joukkoon suoranaisen keskushyökkääjän, mutta näkemyksemme oli tällä kertaa se, että Komarov pystyy pelaamaan myös keskellä ja hän sopii kaukaloon, etenkin tiettyjä joukkueita vastaan, kielellisten taitojensa ansiosta enemmän kuin hyvin. Lisäksi ”Leksa” kykenee pelaamaan roolissa kuin roolissa. Tolvanen puolestaan tarjoaa tarvittaessa melkoisen määrän maalintekovoimaa, vaikka kyseessä onkin nuori kaveri.

Puolustus:

Miro Heiskanen (HIFK)
Julius Honka (Dallas Stars)
Sami Lepistö (Jokerit)
Esa Lindell (Dallas Stars)
Olli Määttä (Pittsburgh Penguins)
Markus Nutivaara (Columbus Blue Jackets)
Rasmus Ristolainen (Buffalo Sabres)
Sami Vatanen (Anaheim Ducks)

Lindell – Ristolainen
Määttä – Vatanen
Lepistö – Nutivaara

Honka, Heiskanen

Leijonien puolustuspään tilanne ei ole vielä täysin ideaali, sillä se uuden sukupolven todellinen esiinmarssi tulee tapahtumaan vasta lähivuosina. Joka tapauksessa kasaan saadaan kolme tasapainoista kolmikkoa.

Ykköspakkipariin on isketty se kovin maalipotentiaali. Rasmus Ristolainen on tällä hetkellä suomalaisittain se ykköspuolustaja, jakoi hän sitten mielipiteet kahtia tai ei, ja Lindell puolestaan on tasapainoinen kahden suunnan puolustaja, jonka osaaminen on hyvällä tasolla myös hyökkäyspäässä.

Kakkosparissa Määttä ja Vatanen pystyvät molemmat tekemään pisteitä, etenkin, kun ensimmäisenä mainittu on löytänyt kadonneet pisteensä, mutta roolitus on jälleen selkeä: kiekollinen vastuu on enemmän Vatasen, Määttä määrittää oman pään.

Kolmosparissa hääräävät Lepistö ja Nutivaara saattavat muodostaa jopa Leijonien tasapainoisimman puolustajakaksikon. Molemmat pelaavat puolustus ensin -mentaliteetilla, mutta samaan aikaan he pystyvät myös pisteisiin; Nutivaara on tällä saralla ottanut huimia askeleita kuluvan NHL-kauden aikana.

Kokoonpanon ulkopuolelle jäävät roppakaupalla hyökkäysvoimaa alakertaan tarjoavat Honka ja Heiskanen. Mikäli pelinrakentelussa ja maalinteossa on ongelmia, silloin käännytään heidän puoleensa.

Maalivahdit:

Pekka Rinne (Nashville Predators)
Tuukka Rask (Boston Bruins)
Mikko Koskinen (SKA Pietari)

Maalivahtipuolelle on Leijonien kohdalla aina tunkua, mutta vielä tässä vaiheessa mennään kokemuksen kautta.

Pekka Rinne on joukkueen selkeä ykkösmaalivahti. Hänellä on meneillään erinomainen NHL-kausi ja viime vuodelta vyöllä on pitkä pudotuspelikevät. Kempeleläisvahti on siis vielä tässä vaiheessa kiistaton ykkösvahti.

Tuukka Raskille kuluva kausi ei ole ollut millään muotoa helppo, mutta Sotshin olympialaisten upeat esitykset ovat edelleen tuoreessa muistissa ja kuka tietää, kenties finaalipaikka kaatui Raskin poissaoloon välierissä.

Kolmosvahdiksi olisi ehdolla Juuse Saroksen, Antti Raannan, Kari Lehtosen ja Joonas Korpisalon kaltaisia nimiä, mutta Mikko Koskisen huimat otteet KHL:ssä on todella vaikea sivuuttaa. ”Kolmen metrin Koskinen” omaa nykyisin myös reippaasti arvokisakokemusta, joten valinta on lopulta selkeä.

 

Summa summarum:

Nykyjääkiekossa nopeus on valttia – paljon voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Niinpä oli ensiarvoisen tärkeää saada jalkeille luisteluvoimaa omaava joukkue ja siinä onnistuttiin etenkin hyökkäyspään osalta erinomaisesti.

Kaikkein suurin huoli on vielä tässä vaiheessa puolustuspäässä, kuten suomalaisessa jääkiekossa on jo pitkään puhuttu. Tulevaisuus näyttää kuitenkin erittäin valoisalta, joten asialla on turha sen kummemmin päätään vaivata.

Nyt listatulla joukkueella taisteltaisiin eittämättä jälleen olympiamitaleista ja kenties jopa finaalipaikasta.

Ja kuten kaikki tietävät, finaali on yksi yksittäinen ottelu. Siellä kaikki on mahdollista, kun vain kaikki taivaankappaleet osuvat yhtäaikaisesti omille paikoilleen.

Aiheet Featured Leijonat Olympialaiset Pääuutiset Suomalaiset Suomi