Jääkiekkomaailman kovatasoisimmassa junioriliigassa, OHL:ssä, huippukauden pelannut puolustaja Darren Raddysh jäi vuonna 2014 tyystin ilman NHL-varausta.

Raddysh oli kaudella 2013-14, siis potentiaalisen NHL-varauksen alla, pelannut OHL:n Erie Ottersissa 60 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehot 3+10. Pudotuspeleissä hänet nähtiin puolestaan kahdessa ottelussa, ilman tehopistemerkintöjä.

Lopulta hyökkäyksellisesti vaisu kausi johti siihen, että haave NHL:ssä pelaamisesta jäi tuossa kohtaa kirjaimellisesti vain haaveeksi, sillä yksikään seura ei huutanut kanadalaispuolustajan nimeä.

Tuolloin monet kykyjenetsijät sanoivat syyksi sen, että Raddysh oli keskittynyt kyseisellä kaudella liikaa puolustuspelaamiseensa ja sen myötä otteet hyökkäyspäässä eivät olleet vakuuttaneet. Lisäksi myös luistelu mainittiin tuolloin liian heikkona osa-alueena.

Vaan nyt Raddysh ei ole enää kumpaakaan – ei huono hyökkäyspäässä, eikä huono luistelija.

Hän nimittäin tukee erinomaisesti hyökkäyksiä, on äärimmäisen tehokas pelaaja ja luistelu on korkealla tasolla. Ei siis ollut ihme, että päättyneellä kaudella hän kiskoi 62 runkosarjaottelussa puolustajalle käsittämättömät tehopisteet 16+65=81. Ennätykset rikkoontuivat melkoisella marginaalilla, sillä kausina 2014-16 hän oli tehnyt 126 otteluun 88 tehopistettä, mikä sekin on kova suoritus.

Runkosarjassa nähty tahti jatkui myös pudotuspeleissä, sillä 22 otteluun hän merkkautti tehot 8+14. Memorial Cup -turnauksessa, joka päättyi hieman yllättäen finaalitappioon, Raddyshille kirjattiin kuudessa ottelussa kahdeksan tehopistettä.

Hän olikin eittämättä OHL:n paras puolustaja ja dominoi sarjaa muun muassa kaksi vuotta nuoremman veljensä Taylor Raddyshin, joka oli vuoden 2016 toisen kierroksen varaus, kanssa.

Kaiken tämän jälkeen myös NHL:ssä on alkanut löytyä kiinnostusta tähän oikealta ampuvaan puolustajaan, jolla on mittaa 185 senttiä ja painoa 91 kiloa. Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman tietää esimerkiksi kertoa, että useat NHL-seurat ovat hänen kintereillään ja yksi näistä seuroista on ollut ainakin Vancouver Canucks.

Toki viimeisimmän tiedon mukaan juuri Canucks olisi pudonnut ulos pelistä ja näin ollen potentiaalisen tulevan NHL-seuran nimestä ei ole vielä tällä hetkellä tietoa.

NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.