Leon Draisaitl johti Oilersin murskajaisia (VIDEO) – Anaheim Ducks jäi täysin jalkoihin
Edmonton Oilersin ja Anaheim Ducksin ottelusta odotettiin vauhdikasta kamppailua, ja sellainen siitä todellakin tuli.
Valitettavasti vain Ducksin kannalta Oilers oli se, joka iski kiekkoa maaliin. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat olivat jo 5-0 ja loppulukemat kirjattiin maalein 7-1. Ottelun hahmo oli tehot 3+2 iskenyt Leon Draisaitl. Saksalaishyökkäjä iski tehot 2+1 jo ottelun avauserään, mutta se ei vielä riittänyt; upea maali ottelun toisessa erässä sinetöi Draisaitlin hattutempun.
Draisaitlin lisäksi ottelun hahmoihin kuului tehot 2+2 iskenyt Mark Letestu. Ducksin maalilla aloittanut John Gibson vaihdettiin maalilta tilanteessa 3-0, mutta maalille luistellut Jonathan Bernier ei onnistunut virkaveljeään paremmin.
Ottelussa nähtiin maaleista huolimatta yksi käsittämätön tilastofakta: Connor McDavid ei nimittäin kerännyt tehopistettäkään, vaikka hänen joukkueensa osui tolppien väliin peräti seitsemän kertaa.
Oilersin voitto tiesi sitä, että sarja palaa takaisin Anaheimiin, ja tuon ottelun voittaja tulee kohtaamaan konferenssifinaaleissa tulikuuman Pekka Rinteen edustaman Nashville Predatorsin.
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa