Kasperi Kapasen kausi jatkuu sittenkin – mutta jatkuuko dominointi?
Suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen nousi NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella arvoon arvaamattomaan, kun hän iski Washington Capitalsia vastaan kevään toisessa ottelussa kaksi maalia.
Näistä toinen oli vielä kaiken lisäksi kamppailun ratkaissut voitto-osuma jatkoerässä, joten pudotuspeliurakka ei olisi voinut juuri paremmin alkaa.
Capitals oli kuitenkin etevämpi joukkue kuusi kamppailua kestäneessä sarjassa, kun se eteni jatkoon otteluvoitoin 4-2. Monessa tapauksessa tämä tarkoittaa usealle pelaajalle kesälomaa, mutta ei Kapaselle.
Kapanen ei kuitenkaan suinkaan suuntaa kohti Ranskan MM-kisoja, vaan Maple Leafs päätti lähettää nuorukaisen takaisin farmiseuran riveihin.
AHL-joukkue Toronto Marliesin paidassa Kapanen on ollut tällä kaudella erinomaisessa lennossa, ajoittain jopa dominoivan hyvä, sillä runkosarjan aikana pelatut 43 ottelua tuottivat 18 maalia ja yhteensä 43 tehopistettä.
Marlies pelaa parhaillaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Albany Devilsiä vastaan. Ottelusarja on tilanteessa 1-1, kun taasen jatkoon etenee kolmella voitolla. Osapuolet jatkavat sarjaa jo tulevana yönä, kun sarja siirtyy Torontoon.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- MM-kisoihin megavahvistus NHL:stä!
- NHL:n entisen kolmosvarauksen ura jyrkässä laskussa – nyt tuli potkut huippuseurasta!
- Vancouver Canucks -luotsi tiputti ison kokoonpanouutisen seiskapelin alla
- Nyt se on varmaa – tässä on Rod Brind’Amourin ensi kauden työpaikka
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi