Mikael Granlundille suuri ja ansaittu kunnia – ehdolla NHL:n herrasmiespelaajaksi
Minnesota Wildin ja Mikael Granlundin kausi päättyi valtavaan pettymykseen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun St. Louis Blues passitti joukkueen kesälomalle.
Vuorokautta myöhemmin Granlund sai kuitenkin pientä lohdutusta tilanteeseen ja enemmän kuin ansaitun kiitoksen huikealle kaudelleen, kun hänet nimettiin Lady Byng -finalistiksi.
Kyseinen palkinto ojennetaan NHL:n runkosarjassa parhaiten urheiluhenkeä ja herrasmiesmäisyyttä osoittaneelle pelaajalle. Hänen kanssaan pystistä kamppailevat Calgary Flamesin Johnny Gaudreau ja St. Louis Bluesin Vladimir Tarasenko.
Granlundin kohdalla yksi nimeämiseen johtanut seikka lienee se, että hän otti 81 runkosarjaottelussa ainoastaan 12 jäähyminuuttia, vaikka pelasi läpi kauden jääkiekkomaailman kirkkaimpia tähtiä ja vastustajien kärkiketjuja vastaan.
Samaan aikaan hän nakutti runkosarjaan ylivoimaiset ennätyspisteensä, ylittäen edellisen ennätyksensä upeasti 25 pisteellä, tehtyään tehot 26+43. Lisäksi hänen tehotilastonsa oli upeasti +23, mikä sekin on hänelle uusi henkilökohtainen ennätys.
Granlund jatkoi NHL:n arvostetuimpien palkintojen ehdokkuuksien osalta huimassa suomalaisrintamassa, sillä joukkue- ja ketjukaveri Mikko Koivu nimettiin aiemmin ehdolle NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi ja Patrik Laine puolestaan vuoden tulokas -ehdokkaaksi.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- MM-kisoihin megavahvistus NHL:stä!
- NHL:n entisen kolmosvarauksen ura jyrkässä laskussa – nyt tuli potkut huippuseurasta!
- Vancouver Canucks -luotsi tiputti ison kokoonpanouutisen seiskapelin alla
- Nyt se on varmaa – tässä on Rod Brind’Amourin ensi kauden työpaikka
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Nyt se on varmaa – tässä on Rod Brind’Amourin ensi kauden työpaikka
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Aleksander Barkov voitti Selke Trophyn – sai taakseen massiivisen äänivyöryn
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi