VIDEO: Sotakirves haudattu – Wayne Simmondsilla faneja jopa pahimpien vihamiesten joukossa
Pittsburgh Penguins ja Philadelphia Flyers ovat verivihollisia jo pelkästään sijaintinsa perusteella. Matkaa kaupunkien välillä on nimittäin ainoastaan alle 500 kilometriä, mikä on eittämättä vähän Yhdysvaltojen mittapuulla.
Joukkueiden välisiä otteluita kutsutaan Battle of Pennsylvaniaksi, sillä molemmat joukkueet pelaavat kotiottelunsa samassa osavaltiossa, Pennsylvaniassa.
Pelaajat siis vihaavat toisiaan, kuten myös fanit. Lisäksi joukkueiden välinen pudotuspelisarja vuodelta 2012 on myös yksi lähihistorian yleisöystävällisimmistä.
Kaikki eivät kuitenkaan vihaa kaikkia. Tästä nähtiin viime yönä loistava osoitus, kun nuori Penguins-fani oli tehnyt Penguins-Flyers-otteluun kyltin, johon oli kirjoitettu; ”Simmonds is awesome and I’m from Pittsburgh”. (Simmonds on mahtava ja olen Pittsburghista.)
Kaiken kukkuraksi tämä osittain jopa hellyttävä kyltti sai tv-kuvaa ja tottahan toki myös Simmonds mahtui samaan kuvaan. Voit katsoa tilanteesta hauskan videon alta.
Kamppailu oli lopulta kotifaneille suuri pettymys, sillä Flyers ryösti ottelusta täyden pistepotin lukemin 6-2.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- Roope Hintz edelleen sivussa kokoonpanosta – näin päävalmentaja kommentoi suomalaistähden tilannetta
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Mikko Rantanen teki äärimmäisen harvinaisen tempun NHL:ssä!
- Lähde: Tämä NHL-seura Mitch Marnerin perässä!
- San Jose Sharksin kallispalkkainen tähti kieltäytyi jatkosopimuksesta – etsii pestiä kärkiseuroista
- Elias Petterssonin käytös lehdistötilaisuudessa sai fanit kiehumaan: ”Ei sydäntä”
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Los Angeles Kings kiinnitti huippukauden NHL:ssä pelanneen maalivahdin
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!