Tulokaspörssi ratkeaa vasta kalkkiviivoilla? – Laineen ja Matthewsin hiljainen kuu nostanut Marnerin mukaan
NHL:n runkosarjaa on jäljellä enää noin kymmenen kierroksen verran, hieman joukkueesta riippuen, ja tulokkaiden pistepörssi on tällä hetkellä kolmen kauppa.
Patrik Laine, Auston Matthews ja Mitch Marner. Siinä on kolmikko, joka tulee ratkaisemaan NHL-kauden 2016-17 osalta tulokkaiden pistepörssin voiton.
Kyseisestä kolmikosta sekä Laineen että Matthewsin osalta maaliskuu on ollut varsin hiljainen.
Laine on pelannut kuluvan kuun aikana yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä tehot 2+2. Viimeisessä kolmessa ottelussa hän on jäänyt kuitenkin tehopisteittä ja ylipäätään viimeisestä kuudesta ottelusta hänellä on tilillään vain yksi maali.
Matthews puolestaan vaelsi maaliskuun ensimmäiset seitsemän ottelua tyystin ilman tehopistemerkintöjä. Kahdessa viime ottelussa hän on ollut kuitenkin pisteillä, kun hän syötti yhden osuman joukkueensa viime ottelussa Boston Bruinsia vastaan ja toissa ottelussa osui maalipuiden väliin Chicago Blackhawksia vastaan. Hänen osaltaan kuluva kuu on tuottanut siis yhdeksässä ottelussa tehot 1+1.
Laineen ja Matthewsin, joiden uskotaan ratkovan vuoden tulokkaan tittelin kohtalon, vaisuus tehopisteiden valossa onkin avannut ovia Maple Leafsin Mitch Marnerille.
Mitch Marner, it’s in the game
Helmikuussa lähes kaksi viikkoa loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut kanadalaistaituri on ollut kuitenkin paluunsa jälkeen kovassa vedossa, sillä pelkästään maaliskuussa hän on kerännyt yhdeksään otteluun tehot 2+6. Marner onkin jäänyt käynnissä olevan kuukauden aikana ainoastaan kahdesti tehopisteittä.
Tällä hetkellä Laine johtaa vielä tulokkaiden pistepörssiä, sillä hänellä on kasassa 60 pistettä. Matthews on kakkosena 57 pisteellään ja Marner on vain pisteen päässä joukkuekaveristaan.
Laineen edustamalla Jetsillä pelejä on jäljellä enää yhdeksän, kun taas Maple Leafs nähdään runkosarjan aikana vielä 11 kertaa kaukalossa. Vaikuttaisi siis todella vahvasti siltä, että tulokkaiden pistepörssin voitto tulee ratkeamaan vasta aivan kalkkiviivoilla ja tällä hetkellä Marner on nykyvireessään jopa potentiaalisin ehdokas voittamaan kilvan.
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui