Scouttitoimiston johtaja ylistää Olli Juolevia – ”Mitä enemmän katsot, sitä fiksumpi tajuat hänen olevan”
Vancouver Canucksin viime kesän varaustilaisuudessa numerolla viisi varaama suomalaispuolustaja Olli Juolevi ei kyennyt vielä kuluvaksi kaudeksi raivaamaan tietään NHL:ään.
Vuosi juniorisarjassa ei tee tälle superlupaavalle puolustajalle kuin pelkästään hyvää, sillä Juolevi pääsee nauttimaan isoista minuuteista ja johtavasta roolista joukkueessaan. Samalla hän sai lisäaikaa kehittää fyysistä puoltaan, mikä pitikin hänet vielä tällä kaudella poissa NHL-kaukaloista.
Moni voisi katua päätöstä varata juniorisarjoissa pelaava pelaaja, kun esimerkiksi Juolevin jälkeen varattu Matthew Tkachuk jo ”dominoi” NHL-kaukaloita, mutta etenkin puolustajia ja hyökkääjiä on aivan turha lähteä vertailemaan keskenään. Canucksin GM:nä toimiva Jim Benning onkin edelleen tyytyväinen valintaansa.
– Me todella pidämme siitä, miten hän kääntää peliä, hänen itsevarmuuttaan kiekollisena, hänen puolustuspään peliälyä ja sitä, miten hän lukee peliä, Benning hehkutti jokin aika sitten CBC:lle.
Vancouverissa valmiita raivaamaan tilaa
Vancouverissa ollaankin niin varmoja Juolevin kehityksestä, että Canucks on valmis neuvottelemaan kaupoista muiden puolustajien osalta.
Seurassa on nimittäin niin sanotusti ylitarjontaa nuorten puolustajien suhteen, sillä esimerkiksi Ben Hutton, Nikita Tryamkin ja Troy Stecher ovat kaikki maksimissaan 23-vuotiaita. Heistä jokainen toisikin mukavasti takaisin vaihdossa ja Benningin tiedetään hamuavan nuorta hyökkääjää rosteriinsa, vieläpä ennen Trade Deadlinea.
Ylisanoja Juolevista tulee ulos myös Hockeyprospect.com:n scouttijohtaja Mark Edwardsin suusta. Häntä on myös helppo uskoa, sillä hän on seurannut viimeiset pari kautta hyvinkin tarkkaan Juolevin pelaamista.
– Hän ei ole mikään näyttävä pelaaja, mutta mitä enemmän katsot häntä, sitä fiksumpi tajuat hänen olevan. Hän lukee koko peliä niin käsittämättömän hyvin, lukee karvaustilanteet ja tietää mitä tehdä kiekollisena.
Juolevi on pelannut kuluvalla kaudella toistaiseksi 43 ottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 8+26.
- SHL-seura kasaa nimekästä joukkuetta – neuvottelee sopimuksesta kallispalkkaisen San Jose -flopin kanssa
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa