John Tavares vannoo uskollisuuttaan, mutta tiedostaa faktat – ”Haluan olla ratkaiseva tekijä”
New York Islanders eteni viime kaudella pudotuspeleihin saakka, missä se voitti ensimmäisen pudotuspelisarjansa sitten vuoden 1993. Tie nousi pystyyn kuitenkin toisella kierroksella Tampa Bay Lightningia vastaan, mutta suunta oli oikea.
Sitten saapui kesä ja vapaat markkinat. Joukkue sai toki riveihinsä niiden kautta muun muassa Andrew Laddin, mutta se menetti samalla Kyle Okposon ja Frans Nielsenin toisaalle.
Se on myös näkynyt joukkueen tämän kauden pelaamisessa. Islanders majailee Itäisen konferenssin jumbosijalla, ja vaikka pudotuspelijuna ei ole vielä kokonaan mennyt, vaikuttaa tämä tehtävä lähes mahdottomalta.
Kaikoavatko loputkin tähdet?
Tämä onkin aiheuttanut Islandersin seurajohdolle harmaita hiuksia myös siitä syystä, että seuran tähtipelaaja John Tavares on vapaa astumaan vapaille markkinoille kesällä 2018. Miehen itsensä mukaan Islandersilla ei pitäisi olla kuitenkaan hätää tehdä hänen kanssaan jatkosopimusta.
– Ajattelen asioita itsenäisesti, ja olen aina näyttänyt ja puhunut halustani jäädä tänne. Minulla on halu menestyä juuri täällä. Luonnollisesti tämä kausi on kuitenkin ollut pettymys, Tavares kertoi Newsdayn haastattelussa.
Tavares oli kommenteissaan rehellinen myös sen suhteen, että hänelläkään ei ole meneillään paras mahdollinen kausi. Mies on pelannut sesongin aikana 38 ottelua, joissa hän on kerännyt tililleen 11 maalia ja yhteensä 27 tehopistettä.
– Henkilökohtaisesti en ole ollut tällä kaudella sillä tasolla, missä haluaisin olla. Yritän kuitenkin mennä eteenpäin ja kehittyä pelaajana. Minuun pitäisi saada luottaa enemmän, sillä haluan olla se ratkaiseva tekijä.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- Roope Hintz edelleen sivussa kokoonpanosta – näin päävalmentaja kommentoi suomalaistähden tilannetta
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Mikko Rantanen teki äärimmäisen harvinaisen tempun NHL:ssä!
- Lähde: Tämä NHL-seura Mitch Marnerin perässä!
- San Jose Sharksin kallispalkkainen tähti kieltäytyi jatkosopimuksesta – etsii pestiä kärkiseuroista
- Elias Petterssonin käytös lehdistötilaisuudessa sai fanit kiehumaan: ”Ei sydäntä”
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Los Angeles Kings kiinnitti huippukauden NHL:ssä pelanneen maalivahdin
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!