Aleksander Barkovin suunnalta jokseenkin hyviä uutisia – ”Ei niin vakava vamma”
Florida Panthers on joutunut tulla viime ajat toimeen ilman ykkössentteriään Aleksander Barkovia tämän loukkaantumisen vuoksi.
Vaikka menetys onkin ollut nihkeästi koko kauden esiintyneelle Panthersille suuri, ei se ole näkynyt ainakaan toistaiseksi vielä tuloksellisesti. Joukkue on nimittäin pelannut suomalaishyökkääjänsä menetettyään kaksi ottelua, joista se on voittanut toisen ja toisen hävinnyt jatkoajalla.
Toisin sanoen Panthersilla ei siis ole tarvetta ainakaan nyt nähdyn perusteella hätäillä Barkovin paluun kanssa, vaan hänelle annetaan kaikki aika toipua.
Ja mitä tulee siihen toipumiseen, niin mistään aivan järjettömän pitkästä ajasta ei suomalaisen osalta onneksi kuitenkaan puhuta.
– Me odotamme Barkovia takaisin noin kolmen viikon kuluessa. Kyseessä ei ole mikään niin vakava vamma, mutta toistaalta kuitenkin ”riittävän” vakava pitämään hänet sivussa noiden kolmen viikon ajan, Panthersin GM ja päävalmentaja Tom Rowe kommentoi ykköstähtensä tilannetta WQAM-radiokanavan haastattelussa.
– Emme halua kiirehtiä hänen kanssaan, vaikka hän onkin niin tärkeä palanen organisaatiotamme. Aiomme siis olla todella maltillisia hänen suhteen ja katsotaan sitten, että mikä hänen tilanteensa on siinä vaiheessa.
Barkovin ollessa poissa, Panthers on hakenut erilaisia ketjukombinaatioita uudeksi ykköskentäkseen ja viime ottelussa sellainen vaikutti löytyneen, kun Vincent Trocheck laitettiin keskushyökkääjänä johtamaa Jaromir Jagrin ja Seth Griffithin kanssa muodostamaan ykkösketjua. Jagr ja Trocheck nakuttelivat molemmat kaksi tehopistettä mieheen, ja Griffith keräsi yhden syöttöpisteen.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Teuvo Teräväisellä alkaa sopimusneuvottelut – paljasti toiveensa ensi kaudeksi
- Tshekin MM-joukkue saattaa vahvistua kahdella NHL-tähdellä: ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Washington Capitalsin maalivahti lähtee MM-kisoihin
- Valtteri Puustinen paljasti: tällainen Sidney Crosby on pukuhuoneessa ja harjoituksissa
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi
- Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi päävalmentaja!
- Roope Hintz edelleen sivussa kokoonpanosta – näin päävalmentaja kommentoi suomalaistähden tilannetta
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- New Jersey Devils kiinnitti Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus!
- Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla
- Mikko Rantanen teki äärimmäisen harvinaisen tempun NHL:ssä!
- Lähde: Tämä NHL-seura Mitch Marnerin perässä!
- San Jose Sharksin kallispalkkainen tähti kieltäytyi jatkosopimuksesta – etsii pestiä kärkiseuroista
- Toronto Maple Leafsin kallispalkkainen tähti jättämässä seuran – ”Haluaa testata vapaat markkinat”
- Elias Petterssonin käytös lehdistötilaisuudessa sai fanit kiehumaan: ”Ei sydäntä”
- Carolina floppasi pahasti – Sebastian Aho latasi suorat sanat!
- Los Angeles Kings kiinnitti huippukauden NHL:ssä pelanneen maalivahdin
- Dallas passitti Coloradon kesälomalle! Miro Heiskaselle posketon peliaika
- Florida Panthers raivasi tiensä jatkoon! Anton Lundell nousi joukkueensa sankariksi