Kommentti: Muistakaa, että pelaajatkin ovat vain ihmisiä

Bisnes on bisnestä ja siinä tunteille ei ole juuri sijaa. Näin sitä kuulee usein sanottavan ja näin se kai meneekin.

Silti tuntuu kamalalta seurata, kun pelaajia heitellään paikasta toiseen. Enkä puhu nyt farmikomennuksista, koska ne ovat osa – vaikkakin rankka sellainen – pelaajalle elintärkeää kasvua.

Puhun pelaajien siirtelystä seurasta toiseen, ja vieläpä pienen ajan sisällä sinne alkuperäiseen, josta hän alun perin lähti.

Itse asiassa tulee vähän se sama fiilis, kuin NHL-konsolipeleissä hankittuasi pelaajan ja kaupattuasi hänet heti eteenpäin: arvostuksesi muiden GM:ien silmissä laski.

Tässä kohtaa siis koen olevani yksi niistä muista GM:stä.

Selventääkseni nyt hieman itseäni, Ty Rattie siis poimittiin waiver-listalta, johon St. Louis Blues oli hänet asettanut, Carolina Hurricanesiin. Tuolloin elettiin vuoden alkua ja tarkka päivämäärä oli 4. tammikuuta.

Tuosta hetkestä on ehtinyt kulua reipas kuukausi ja jälleen kerran Rattie löytää itsensä muuttopuuhista. Viiden Hurricanes-paidassa vietetyn ottelun ja kahden isketyn tehopisteen jälkeen hänet lähetettiin kohti farmia.

Jälleen kerran AHL-komennus tapahtui 24-vuotiaan kanadalaislaiturin yksisuuntaisen sopimuksen myötä waiver-listan kautta ja kuinka kävikään: Blues poimi hänet ja lähetti vihdoin ja viimein farmiseuraansa, Chicago Wolvesiin.

Helppo sanoa, vaikea ymmärtää

En pysty edes kuvittelemaan, miten rankkaa tällä hetkellä Rattiella on. Toki hän saattaa olla innoissaan paluusta St. Louisiin, mutta henkisellä puolella eletään satavarmasti rankkoja aikoja, sillä ihminen kokee luonteensa mukaisesti tällaisissa tilanteissa, ettei hän ole haluttu missään.

Ja vaikka Rattie sitten olisikin tyytyväinen viimeisimpään käänteeseen NHL-urallaan, ei kannata takertua yhteen pelaajaan liikaa; Blues-peluri toimii tässä kohtaa toisin sanoen vain esimerkkinä.

Näenkin, että pelaajat ovat miljoonansa, tai Rattien tapauksessa ”sadattuhantensa” ansainnut. NHL-pelaajat nimittäin joutuvat käymään päivästä toiseen ja vuodesta toiseen sellaista fyysistä rääkkiä, ettei mitään rajaa.

Ja, kun siihen lisätään kaikki henkisen puolen pettymykset sekä kaukalossa että sen ulkopuolella, elävät he elämää, jossa meidän on helppo todeta ”kyllä tuolla palkalla”, mutta oikeasti vaikea ymmärtää, mitä se todella merkitsee.

Täytyy muistaa, että loppujen lopuksi pelaajatkin ovat vain ihmisiä. Aivan kuten me kaikki muutkin.