Chicago-hyökkääjän pistetehtailu hyytyi pahasti – palaamassa Eurooppaan
Chicago Blackhawksin sveitsiläishyökkääjä Philipp Kurashev, 25, pelasi pisteiden valossa vahvan viime kauden, mutta tämä kausi on ollut miehelle erittäin tahmea.
Kurashev iski viime kaudella 75 otteluun tehopisteet 18+36=54. Hän oli Blackhawksin toiseksi paras pistemies Connor Bedardin jälkeen.
Tällä kaudella Kurashevin pistetehtailu on kuitenkin hyytynyt pahemman kerran, nimittäin 31 ottelun jälkeen kasassa ovat vain pisteet 3+2. Tehotilasto -28 on joukkueen heikoin. Kurashev on jäänyt myös 15 ottelusta Blackhawksin kokoonpanon ulkopuolelle.
Kurashevin 2,25 miljoonaa dollaria kaudessa takaava sopimus päättyy tähän kauteen. Kuluvan kauden näytöillä on hyvin epätodennäköistä, että Kurashev saa NHL-sopimuksen ensi kaudeksi.
Watsonin mukaan onkin todennäköistä, että Kurashev palaa ensi kaudeksi kotimaahansa NL:ään. Tässä tapauksessa todennäköisin osoite Kurasheville on SC Bern, jonka kasvatti hän myös on.
Kurashev on Blackhawksin 4. kierroksen varaus (#120) vuodelta 2018. Hän on pelannut viiden viime kauden aikana 297 NHL-ottelua tehopistein 44+77=121.
LUE MYÖS
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus