Chicago suunnittelee upeaa kunnianosoitusta seuraikonilleen: ”Vieläpä Kanen kanssa”
NHL-legenda Jonathan Toews, 38, ilmoitti kesäkuussa päättävänsä pelaajauransa. Hänen pitkäaikainen seuransa Chicago Blackhawks suunnittelee solmivansa Toewsin kanssa yhden päivän mittaisen sopimuksen, jotta hän saisi lopettaa uransa virallisesti Blackhawksin pelaajana.
– Haluaisimme kovasti Jonathanin takaisin. Teimme niin Marian Hossan kanssa. Mitään ei ole vielä kiveen hakattu, mutta uskon sen olevan todennäköistä, että toimimme niin, Chicagon GM Kyle Davidson kertoi lehdistötilaisuudessa NHL:n verkkosivujen mukaan.
Tilanteesta erityisen tekisi myös se, että Patrick Kane teki juuri paluun Chicagoon.
– Olisi todella upeaa nähdä hänet jälleen täällä ja vieläpä Kanen kanssa. Mitään konkreettista suunnitelmaa ei vielä ole. Mutta aivan kuten olen aiemmin sanonut Patrickin kohdalla, myös Jonathan on ikuisesti Blackhawksin mies kaiken sen ansiosta, mitä hän on antanut tälle kaupungille, Davidson totesi.
Toews palasi vielä viime kaudeksi NHL:ään oltuaan sitä ennen kaksi kautta pelaamatta terveysmurheiden takia. Hän edusti viime kaudella Winnipeg Jetsiä pelaten 82 ottelua tehopistein 11+18=29.
Ennen kahden kauden pelitaukoaan Toews oli edustanut Chicagoa koko NHL-uransa ajan. Seura varasi hänet vuonna 2006 kolmantena pelaajana. Toews pelasi Chicagossa vuodet 2007-2023 toimien joukkueen kapteenina heti toisesta NHL-kaudestaan lähtien.
Toews voitti Chicagossa kolme Stanley Cupia vuosina 2010, 2013 ja 2015. Hän pelasi NHL:ssä yhteensä 1 149 runkosarjaottelua (383+529=912) sekä 137 pudotuspeliä (45+74=119).
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Nyt jysähti NHL:ssä – Nashville myi pistelinkonsa!
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Eeli Tolvanen: uusi NHL-seura!
- Anaheim-tähti ylistää Mikael Granlundia – yksi ominaisuus ylitse muiden: ”Uskomaton”
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Järkyttävä tieto NHL-lupauksesta – ”Ei mahdollisuuksia toipua”