Suomalaispuolustaja palasi NHL:ään – sai konkarivahdin kehut: ”Tekee nimeään tutuksi”
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilers pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden päävalmentajansa Jay Woodcroftin alaisuudessa ja nappasi heti 3-1-voiton New York Islandersista.
Woodcroft valmensi tähän asti neljättä kauttaan seuran farmijoukkue Bakersfield Condorsia. Joukkueessa on pelannut viime kaudesta lähtien myöskin suomalaispuolustaja Markus Niemeläinen.
Kun Woodcroft nousi Oilersin päävalmentajan paikalle, nousi myöskin Niemeläinen välittömästi takaisin NHL:n puolelle. Ottelu oli 23-vuotiaalle suomalaiselle kauden ja NHL-uran kahdeksas. Tehopisteitä ei ole vielä syntynyt.
Niemeläinen pelasi väkevän ottelun. Hän kerrytti ottelussa jääaikaa 11 minuuttia ja antoi peräti seitsemän taklausta. Joukkueen maalia vartioinut konkarivahti Mike Smith antoikin kehunsa Niemeläisen suuntaan ottelun jälkeen.
– Markus on iso kaveri, joka uskaltaa käyttää kokoaan hyväksi. Hän todellakin tuo uuden elementin joukkueeseemme. Hän tekee nimeään tutuksi kovaa kyytiä, Smith kommentoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Farmin puolella Niemeläinen on pelannut tällä kaudella 23 ottelua tehopistein 2+5. Viime kaudella hän pelasi joukkueessa 21 ottelua ja keräsi niihin tehot 2+4.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Boston Bruinsilla yksi karu heikkous – tämä kaataa pudotuspelihaaveet
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Luoko Florida uuden Legion of Doom -ketjun? Paul Mauricelta hulvaton paljastus
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö