NHL-pelien tuoksinassa on nähty jos jonkinlaisia rituaaleja, joista toiset tuntuvat sivustaseuraajan silmiin kenties aivan älyttömiltä. Viime yönä Dallas Starsin ja Boston Bruinsin kohtaamisessa Tyler Seguin ja Brad Marchand nähtiin erikoisissa puuhissa.

Kun alkujäät loppuivat, ei oikein kumpikaan halunnut lähteä kaukalossa pukukoppiin ennen toista. Pelaajat olivat marssimassa kohti koppeja, mutta käytävien suilla kummitkin pysähtyivät alkaen seuraamaan toistensa liikkeitä.

Conor Ryan

@ConorRyan_93
Brad Marchand and Tyler Seguin continue their competition over who's the last guy off the ice during warmups:

Yksi ratkaisukeino rituaaliin on voinut olla esimerkiksi kivi-sakset-paperi -peli.

Oheisesta videosta ei varmuudella käy selväksi se, kumpi jään jätti viimeisenä. Pätkän loppusekunneilla Marchand kuitenkin katoaa kuvasta ennen Seguinia.

Itse ottelu oli tähtipaitojen heiniä. Dallas voitti peräti 6-1.