Seura: NHL-nyrkkisankarin siirrosta Suomeen tuli täysi farssi – ”Ainoa pelaaja, jolle olen antanut strippiklubin osoitteen maanantaina keskellä päivää”
Kuva: Getty Images
TUTO Hockeyn suorapuheinen ex-seurapomo Elmo Aittola on nyt kertonut NHL:n työsulkukaudella 2012-13 Mestikseen hankitun NHL-kovanaaman Jared Bollin siirron taustoista.
NHL:ssä yli 500 ottelua tahkonnut Boll muistettiin taalaliigassa äärimmäisen kovana tappelijana. 191-senttinen ja 93-kiloinen järkäle keräsi NHL-urallaan jopa 1298 jäähyminuuttia.
– Siinä muut seurat alkoivat ottaa näitä NHL-miehiä, niin ajateltiin, että otetaan mekin. Meille oli tulossa siinä itse asiassa ihan toiset pelaajat, mutta silloinen päävalmentaja Juhani Tamminen veti sen homman jäihin. Viikkoa myöhemmin hänen kelkkansa oli kääntynyt, ja ensin meille tuli Matt Bradley. Ehdin viikon hänen kanssaan siinä työskennellä, ja oli upeaa seurata, miten aivan todellinen huippuammattilainen toimii. Sitten hän loukkaantui ja lähti kotiin, Tutohan jäi hänen viimeiseksi seurakseen pelaajana. (Brad) Winchester oli hyvä pelaaja, en ole koskaan aiemmin nähnyt kenenkään pelaajan kärsivän Mestiksen tuomareista niin paljon kuin hän. Winchesteriä sai jostain syystä hakata aivan ketusti. No samasta suunnasta tuli vielä Jared Boll. Sanoin Tamille silloin, että tämä äijä on ikään kuin jääkiekkoväkivallan massatuhoase. Tami totesi vain, että siinä tapauksessa hiiriltä loppuu vinkuminen, kun herra Boll saapuu, Aittola kertoi Seuran haastattelussa.
Boll pelasi lopulta TUTOn mukana vain viisi ottelua tehden kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Aittolan mukaan Bollia kiinnosti jääkiekkoa enemmän Turun viihde-elämä.
– No, ei hän aivan täpöllä Turkuun tullut. Olin hakemassa häntä Helsinki-Vantaan lentoasemalta, ja jo siellä käytiin mielenkiintoinen keskustelu koskien yöelämää ja naisia. Kyllä Turku oli hänelle vähän liian pieni kaupunki. Hän on ainoa pelaaja, jolle olen antanut strippiklubin osoitteen maanantaina keskellä päivää. Hän oli Turussa pelaamassa puolilla valoilla ja selvästi oli tullut pitämään hauskaa, Aittola sanoo.
LUE MYÖS:
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!