Pittsburgh Penguinsin NHL-kausi päättyi New York Islandersin käsittelyssä otteluvoitoin 2-4 pudotuspelien avauskierroksella.

Suurin syyllinen Pensin sukellukselle oli täksi kaudeksi ykkösmaalivahdin vakanssin Matt Murrayn treidin myötä itselleen saanut Tristan Jarry. 26-vuotias maalivahti päästi kuudessa pudotuspeliottelussa keskimäärin 3,17 maalia ottelua kohti torjuntaprosentin osoittaessa lukemaa 88,8. Varsinkin ratkaisuhetkillä maalivahti kyykkäsi pahemman kerran.

Mediajätti The Athletic vaatiikin Penguinsin seurapomoilta isoa peliliikettä: uuden ykkösvahdin hankinta olisi järkevin ratkaisu!

– Todella nolo ottelusarja Jarrylta! Hän näytti epävarmalta suurimman osan sarjasta. Varsinkin kuudennessa pelissä oli selvää, ettei maalivahti ollut päässyt yli karmeasta viidennen pelin jatkoaikamokastaan. Eikä kyse ollut siitä, että Islanders olisi pommittanut Penguinsia jättimäisellä määrällä maalipaikkoja. Kaukana siitä, The Athletic tylyttää.

– Päinvastoin, Penguins sai hurjan määrän maalintekopaikkoja läpi sarjan. Jarry näytti lyödyltä niin fyysisesti kuin mentaalisesti. Hänen hanskakätensä petti hänet ykköspelissä ja täydellinen keskittymisen puute näkyi viimeisessä ottelussa. Jarry päästi sarjassa kahdeksan helppoa maalia! Kahdeksan!

– Penguins lähtee offseasonille tietäen, että he olivat Islandersia parempi joukkue, mutta kentän tärkein pelipaikka petti heidät pahemman kerran.

Mediajätti spekuloikin sillä, pitäisikö Jarry korvata ensi kaudella kokeneemmalla maalivahdilla.

– Pystytkö luottamaan ykkösvahdin vastuun hänelle ensi kaudella tuollaisen esityksen jälkeen? Hankitko taustalle kokeneen maalivahdin? Treidaatko hänet muualle? Vastauksen antaminen on vaikeaa, mutta Jarry oli korkeintaan keskinkertainen läpi kauden, eikä ole mitään takuita siitä, että hän johdattaisi joukkueen luvattuun maahan jatkossakaan. Hän ei ole enää mikään juniori. Se, että 26-vuotias maalivahti näyttää 20-vuotiaalta, on iso ongelma, The Athletic päättää tylytyksensä.

3,5 miljoonaa dollaria kaudesta tienaavan Jarryn sopimus kattaa vielä seuraavat kaksi kautta.