Näkökulma: Patrik Laineen loukkaantuminen jopa hyväksi Winnipeg Jetsille – tässä syy
Kuva: Getty Images
Runkosarjan avausottelussa tehot 2+1 iskenyt Patrik Laine on seurannut ylävartalovamman vuoksi sivusta joukkueensa kolme edellistä ottelua.
Winnipeg Jetsin kannalta suomalaistykin poissaolo saattaa silti tulla jopa hyvään saumaan, sillä se antaa seurajohdolle sekä valmennukselle mahdollisuuden tarkkailla joukkueen tekemistä ilman siirtohuhujen keskiössä koko alkukauden pyörinyttä maalipyssyään.
Laineen nykyisen sopimuksen umpeutuessa Jets olisi joka tapauksessa hankalassa asemassa, sillä jatkoonsa seurassa ilmeisen nihkeästi suhtautuvan suomalaisen palkkapussi saattaisi välimieskäsittelyn myötä kohota jopa päälle yhdeksään miljoonaan dollariin kaudessa. Jetsin GM Kevin Cheveldayoffin suunnitelmissa lieneekin nuoren tähtensä kauppaaminen ennen tätä.
Todennäköisimmät ottajat
22-vuotiaan Laineen mahdollisella ottajalla onkin löydyttävä palkkabudjetistaan kosolti tilaa suomalaisen jatkosopimukselle. Yksi kiinnostuneista kärkipään joukkueista on huhujen mukaan ollut jo pidemmän aikaa Philadelphia Flyers, joskin tämä vaihtoehto vaatisi jo valmiiksi kalliin hyökkäyksen omaavalta Flyersilta isoja peliliikkeitä siirtomarkkinoilla. Alemman kastin joukkueista New Jersey Devilsillä ja Detroit Red Wingsillä olisi palkkabudjetissaan tilaa suomalaiselle. Myös Jarmo Kekäläisen orkesteroiman Columbus Blue Jacketsin tilannetta varsinkin Pierre-Luc Dubois’n suhteen on syytä pitää silmällä Laineen mahdollisen treidin kannalta. Yksi potentiaalinen vaihtoehto Laineen uudeksi osoitteeksi saattaisi olla asteittaisen jälleenrakennuksen offseasonilla aloittanut Chicago Blackhawks. 2010-luvun menestysseuran suurimmat puutteet ovat kuitenkin tällä haavaa puolustuksen sekä maalivahtipelin puolella, joten seurajohto ei välttämättä ole kiinnostunut kiinnittämään kolmatta jättipalkkaista hyökkääjää Patrick Kanen ja Jonathan Toewsin rinnalle, saatikka luopumaan vaihdossa nuorista lupauksistaan, kuten Alex DeBrincatista, Dominik Kubalikista tai Dylan Stromesta – Kirby Dachista puhumattakaan.Nouseeko vaihtoarvo?
Vaikka treidihuhut Laineen ympärillä jylläävätkin kovilla kierroksilla ja varsinkin kanadalaismedia heittää kiukaalle lisää vettä lähes päivittäin, on vaikea kuvitella Cheveldayoffin luopuvan maalitykistään kesken kuluvan kauden – ellei Jets sitten näytä hyvissä ajoin pullahtavan ulos kevään pudotuspeleistä. Laineen poissaolo antaa joka tapauksessa seuralle mahdollisuuden tarkastella hyökkäyksensä iskukykyä ilman maaliahnetta laitahyökkääjäänsä. Vaikuttaako Laineen loukkaantuminen suomalaisen tulevaisuuteen tai mahdolliseen vaihtoarvoon, jää nähtäväksi.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi