Montreal-valmentaja povaa nuorelle huippulupaukselle heti paikkaa rosterista – ”Olemme arvioineet pelaajia ennenkin”
Kuva: Getty Images
Montreal Canadiensissa ladataan jo suuria odotuksia lupaavaan venäläispuolustaja Aleksandr Romanoviin.
Romanov solmi toukokuussa Canadiensin kanssa tulokassopimuksen ja joukkueen apuvalmentaja Luke Richardson petaa jo 20-vuotiaalle pakille paikkaa kokoonpanosta tulevalla NHL-kaudelle.
– Meidän on tietenkin annettava hänelle mahdollisuus tulla ja ansaita paikkansa, sekä osoittaa taitonsa. Olemme arvioineet pelaajia ennenkin ja heidän on nähty tulevan nuorten MM-kisojen tähtinä ja onnistuvan hyvin NHL:ssä, joten emme odota yhtään vähempää Romanoviltakaan, Richardson hehkuttaa NHL:n virallisella nettisivulla.
Richardson pelasi aikoinaan itse NHL:ssä puolustajana 21 kauden ajan ja näkee venäläisen pelissä ”sähköisyyttä”.
Montrealilaisten toisen kierroksen varaus kesän 2018 NHL-draftista on kiekkoillut kaksi viimeistä kautta KHL:ssä TsSKA Moskovassa.
Kaksissa viimeisimmissä nuorten MM-kisoissa hän kuului Venäjän avainpelaajiin.
Romanov sai alkutuntumaa taalaliigaan jo Toronton syksyn pudotuspelikuplassa, jolloin hän harjoitteli Canadiensin kanssa, mutta pelaaminen ei vielä tuolloin ollut sopimussyistä mahdollista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!