Täystyrmäys huhuille! Toronto Maple Leafs-päävalmentaja kiistää siirtymisen mullistavaan pelitapaan
Kuva: Getty Images
Vuosi sitten Toronto Maple Leafsin päävalmentajaksi nimitetyn Sheldon Keefen huhuttiin aiemmin marraskuussa saattavan kokeilla tulevalla NHL-kaudella mullistavaa, kahden hyökkääjän ja kolmen puolustajan taktiikkaa. (lue lisää täältä)
TSN:lle antamassaan haastattelussa itseään kokeilunhaluiseksi valmentajaksi kuvaileva Keefe kuitenkin kiistää asian, mutta kertoo kokeilleensa taktiikkaa toimiessaan aikoinaan vastuuluotsina junioriliiga OHL:ssä.
Tuolloin käytössä oli kertaalleen myös vieläkin eksoottisempi pelitapa.
– Muistan erään kerran, kun loukkaantumistilanteemme oli paha ja meillä oli pulaa puolustajista, niin hoidimme koko ottelun onnistuneesti neljällä hyökkääjällä ja yhdellä puolustajalla, joten kyllä minulla on kokemusta kaikenlaisesta, Keefe toteaa ja jatkaa:
– Monilla tasoilla on tarpeeksi erilaisia esimerkkejä, mutta tämä (kaksi hyökkääjää ja kolme puolustajaa) ei ole sellainen pelitapa jota olisin miettinyt sekuntiakaan koskien tulevan kauden ryhmää.
Keefen tuleva sesonki on ensimmäinen täysi kausi Maple Leafs-päävalmentajana. Hän hyppäsi penkin taakse marraskuussa 2019 farmiseura Toronto Marliesin vastuuluotsin paikalta, kun Maple Leafsin seurajohto osoitti ovea Mike Babcockille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa
- TV:ssä tänään: NHL:n idän kärkipeli ilmaiskanavalla