Chicagon Patrick Kane ylistää suomalaistähteä: ”Oli tärkeässä roolissa mestaruuden kannalta”
Kuva: Getty Images
2010-luvun alku oli Chicago Blackhawksille sen seurahistorian kulta-aikaa rungoltaan yhdessä pysyneen joukkueen naarattua kaupunkiin peräti kolme Stanley Cup -mestaruutta vuosien 2010 ja 2015 välillä.
Intiaanipaitojen suurimpiin tähtiin jokaisena mestaruusvuonna kuulunut Patrick Kane nosti The Athleticin kyselyssä 2010-vuoden mestarijoukkueen kaikkein kovimmaksi kolmesta. Vaikein voitetuista mestaruuksista oli supertähden mukaan viimeisin, eli keväällä 2015 napattu mestaruus.
Tuolloin joukkueeseen kuuluivat myös uransa viimeistä kautta pelannut Kimmo Timonen sekä tulokaskauttaan pelannut Teuvo Teräväinen. Varsinkin nuoren Teräväisen pudotuspelikevät oli onnistunut nuorukaisen iskettyä 18 pudotuspeliottelussa tehot 4+6=10.
– Vuoden 2015 mestaruus oli varmaankin kaikkein vaikein voitettava. Se vaati kovaa grindausta. Vermyn (Antoine Vermette) hankinta sekä Teuvon astuminen esiin olivat tärkeässä asemassa mestaruuden kannalta. Me yksinkertaisesti kieltäydyimme häviämästä, Kane muistelee.
2010-kevään mestarijoukkueessa suomalaisväriä edusti puolestaan ykkösvahdin paikan kesken kauden napannut Antti Niemi.
LUE MYÖS:
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös