Kauteen jälleen suurin odotuksin lähtenyt New Jersey Devils oli yksi edellisen sesongin suurimpia pettymyksiä, sen jäädessä itäisessä konferenssissa sijalle 13. Kyseessä oli jo kolmas kerta viiden vuoden sisällä, kun joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle, vaikka joukkueen tähtisentteri Jack Hughes yrittikin kantaa joukkuetta runkosarjan loppupuolella, iskien olympiatauon jälkeen 25 ottelussa poskettomat 41 tehopistettä.

Pettymykseen päättyneen kauden johdosta joukkueen GM Tom Fitzgerald sai lähteä, ja tilalle palkattiin Sunny Mehta.

Devilsillä maalinteko oli haastavaa koko kauden, ja tätä joukkuejohto lähtikin ratkomaan kesän koettaessa. Syvyyttä saatiin, kun joukkueen suorituksiin nähden ylipalkattu ykkösmaalivahti Jacob Markström lähetettiin Floridaan, josta vaihdossa tulivat sekä Evan Rodrigues että Jesper Boqvist.

Tämän lisäksi Luke Evangelista hankittiin Nashvillesta vahvistamaan joukkueen kahta keskimmäistä ketjua, ja viime kaudella tehokkaan runkosarjan pelannut villi kortti Anthony Mantha palkattiin yhden vuoden sopimuksella tekemään maaleja keskiketjuista.

Hyökkäys on siis rukattu uuteen uskoon, ja tulevalla kaudella maaleja syntyy taatusti myös ykkösketjun ulkopuolelta. Joukkue kuitenkin uhrasi prosessissa ykkösmaalivahtinsa, jonka johdosta maalivahtiosasto on todellinen kysymysmerkki kauden alkaessa.

Viime kausi

82 ottelua, 42-37-3, 87 pistettä
Metropolitan divisioonan 7. sija, ei pudotuspeleissä.

Kesän pelaajaliikenne

Saapuneet
Anthony Mantha, h (Pittsburgh)
Luke Evangelista, h (Nashville)
Evan Rodrigues, h (Florida)
Jesper Boqvist, h (Florida)
Amadeus Lomdardi, h (Detroit)
David Rittich, m (Islanders)

Lähteneet
Jacob Markström, m (Florida)
Simon Nemec, p (Calgary)
Ondrej Palat, h (Islanders)
Paul Cotter, h (Vancouver)
Jevgeni Dadonov, h (Ei sopimusta)
Colton White, p (Columbus)

Kolme kysymystä

1. Voiko Devilsin maalivahtiduolla menestyä pudotuspeleissä?

Siinä missä New Jerseyn paholaiset ovat laadukas joukkue niin hyökkäyksen kuin puolustuksenkin osalta, on maalissa melkoiset kysymysmerkit. Sekä Jake Allen että David Rittich ovat kokeneita veskareita, joilta voi odottaa mukiinmenevää suoriutumista kun tarkastellaan kokonaista kautta.

AHL:n puolella pääosin kiekkoja torjunut Nico Daws tarjoaa varmasti tukea, mutta hänellä aloitettuja otteluita NHL:ssä on kokonaiset 55 kappeletta, eikä hän ole antanut tarpeeksi näyttöjä siitä, että on luotettava NHL kippari menestyshakuisessa joukkueessa.

Varsinainen ykkösmaalivahti ei Allen eikä Rittich ole. Molempien ura on pääosin ollut klassista kakkosmaalivahdin uraa, jossa joukkue vaihtuu muutaman vuoden välein ja aloitetut ottelut jäävät muutamaan kymmeneen. Molemmilla herroilla toki poikkeuskausia tähän löytyy, mutta ei enää viimeiseen viiteen vuoteen ainuttakaan.

Enemmän aloitettuja otteluita saa todennäköisesti Jake Allen. Jo 36-vuotias Allen torjui viime kaudella 37 ottelussa, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 2,74 ja torjuntaprosentin 90,4. Luvut eivät ole huonoja, vaan keskikastin maalivahdille kelvollisia. Ikää on kuitenkin jälleen vuosi lisää ja suoriutuminen tuosta tuskin ainakaan paranee, joten Allenin tulisi jo tässä uraa päästä vähentämään pelimäärää.

NHL:n keskitason maalivahtityöskentely riittää joukkueelle pudotuspeleihin, heikommalla suorituksella kyyti on todennäköisesti kylmää. Joukkue kaipaa maalivahtitrioltaan ihmeitä, mikäli se haluaa nostaa kannua kauden pääteeksi.

2. Nähdäänkö Jack Hughesilta ikinä ehjää kautta?

Joukkueen ehdoton ykkössentteri, 180-senttinen ja äärimmäisen sulavasti luisteleva Jack Hughes on ollut viime kausina loukkaantumisten runtelema. Hughesin läsnäolo kokoonpanossa määrittää erittäin paljon Devilsin menestystä: niissä 61 ottelussa, joissa Hughes oli mukana, pelasi joukkue 95 pisteen tahdilla ja ilman häntä juuri sen verran heikommin, että kausi ratkesi siihen.

Historian painolasti on raskas loukkaantumisten osalta. Viime kaudella Hughesilta leikattiin käsi joulukuussa, jonka jälkeen hän kärsi alavartalovamman joulukuussa. Kautta aiemmin sen sijaan leikattiin olkapää. Hentorakenteinen sentteri välttää isoimmat kontaktit tehokkaasti, mutta kun kontakti tapahtuu on se usein turmiollinen.

Fysiikan kehittäminen voisi auttaa kestämään pitkän kauden fyysisyyttä, mutta samalla Hughesin tavaramerkki eli sulava luistelu ja nopeat suunnanmuutokset todennäköisesti kärsisivät.

Terveenä operoidessaan Hughes on yksi liigan parhaista senttereistä. Viime kauden tahti oli sellainen, että täysi kausi olisi tarkoittanut yli 100 tehtyä tehopistettä. Parhaana kautenaan taiturimainen keskushyökkääjä on onnistunut tekemään 99 pistettä, pelaten tuolloinkin vain 77 ottelua.

NHL:ään kaudelle 2019-2020 murtautunut Hughes ei ole vielä kertaakaan urallaan onnistunut saamaan täyttä 82 ottelun kautta aikaiseksi, ja tuo osaltaan vaikuttaa Devilsin menestykseen. Päästäkseen pitkälle pudotuspeleissä on joukkueella oltava täysikuntoinen Hughes kantavana voimana ykkösketjun keskellä.

3. Onko Luke Hughes yhdeksän miljoonan dollarin puolustaja?

Lokakuussa 2025 Hughesin veljeksistä nuorimmalle sorvattiin seurajohdon puolesta seitsemän vuoden ja 63 miljoonan dollarin arvoinen sopimus, jota kriittisimmät äänet ryntäsivät arvostelemaan liian kalliina. Allekirjoittamista seurasikin Hughesin uran heikoin kausi tehopisteiden valossa, kun 68 pelattuun otteluun niitä syntyi 35 kappaletta, joista kuusi maaleja.

Pisteiden takaa löytyy kuitenkin positiivisia signaaleja. Valmennusjohto luotti Hughesin pelaamiseen runsaasti, sillä peliaikaa kertyi yli 23 minuuttia per ottelu. Laukauksia syntyi 150 kappaletta ja laukaisuprosentti oli vaatimaton 4, joka selittää alhaista maalimäärää.

On realistista odottaa, että ensi kaudella verkko soi kaksinumeroisen määrän verran. Erittäin nopeasti luisteleva Hughes on luotettava omaan suuntaan ja kykenevä avaamaan peliä tehokkaasti ylöspäin sekä työskentelemään kiekon kanssa hyökkäysalueella – kyseessä on erittäin kokonaisvaltainen pelaaja, jolla on potentiaalia kantaa ykkösparia seuraavat kymmenen vuotta.

Vaikka loukkaantumiset ovat vaivanneet viimeisenä parina kautena, on Hughes pelaaja, johon sekä valmennus että pelaajat jäällä voivat luottaa illasta toiseen. Vasta 23-vuotias vasemmalta laukova amerikkalainen tulee saamaan huomattavasti enemmän huomiota tulevina kausina, ja nykymarkkinassa häntä voidaan pitää pian edullisella lapulla pelaavana.

Suomalaiset

Lenni Hämeenaho, 21, oikea laitahyökkääjä

Kajaanilaislähtöisen ja Ässissä kasvaneen Lenni Hämeenahon ensimmäinen kausi rapakon takana sujui kelvollisesti. AHL:n puolella Uticassa tuli 37 ottelussa 10+16=26 pistettä ja NHL:ssä 33 ottelussa 2+6=8, peliajan ollessa noin 12 minuuttia per ottelu.

Rooli oli käytännössä koko ajan nelosketju ilman erikoistilanteita, ja siinä valossa kahdeksan pistettä ei ole pettymys vaan kelvollinen suoritus.

Hämeenaho on tarpeen tullen uhrautuvainen pelaaja, joka blokkaa laukauksia ja taklaa ahkerasti. Vaikka kiekollisia taitoja löytyy runsaasti, ovat nuo ominaisuuksia, joiden ansiosta valmentaja voi laittaa Hämeenahon myös alimpiin ketjuihin. Potentiaalia on kuitenkin aina ylimpiin ketjuihin saakka, kuten esimerkiksi loistavat otteet niin AHL:ssä kuin MM-kisoissa kertovat.

Tulokassopimuksella kiekkoilevan Hämeenahon kausi alkanee AHL:n puolelta, mutta hänen voi odottaa olevan yksi ensimmäisistä ylös kutsuttavista pelaajista. AHL ei missään nimessä ole huono paikka hänelle, sillä peliaikaa ja vastuuta on varmasti luvassa runsaasti ylimmissä ketjuissa.

Kiekollisten taitojen kehittyminen vaatii juuri tätä, ja Devilsillä on mahdollisuus olla kärsivällinen Hämeenahon kehittymisen suhteen.

X-Factor: Anthony Mantha

Devilsin kesän yksi maalintekovoimaa eniten tuovista hankinnoista oli kanadalainen 195-senttinen laituri Anthony Mantha. Viime kaudella peräti 33 kertaa maaliverkon löytänyt pelaaja on valitettavan tunnettu siitä, että tosipaikan tullen hän katoaa kuin haamu ja fyysinen peli ei maistu tippaakaan – siispä esimerkiksi pelaajan koon tuijottaminen ei ole millään tavalla mielekästä.

Potentiaalia Manthalla on vaikka mihin, ja kaikki haasteet ovat vain korvien välissä. Vaikka viime kaudella tehopisteitä runkosarjassa kertyi yli 60 kappaletta, oli kesällä erittäin hiljaista sopimusrintamalla. Teoriassa on mahdollista, että kolossi sisuuntuisi tästä ja antaisi itseään likoon niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä – tämä takaisi massiivisen sopimuksen tulevana kesänä.

Mikäli Devils saa motivoituneen ja uudella ilmeellä työskentelevän pelaajan Manthasta, voi sopimus olla yksi menneen kesän parhaista.

Todennäköistä kuitenkin on, että Mantha jatkaa flegmaattisia otteitaan ja Devils ei saa herrasta pudotuspeleissä juuri mitään irti. Sopimus on kuitenkin lyhyt ja palkka maltillinen 4,75 miljoonaa kaudesta.

Kuuma väite

Luke Hughes vakiinnuttaa paikkansa ykkösparin puolustajana ja iskee yli 50 pistettä tulevalla kaudella.

Toimituksen arvio

Divisioonasijoitus: 3.
Pudotuspelit: 2. kierros
Sisäisen pistepörssin voittaja: Jack Hughes
Kauden yllättäjä: Luke Hughes
Kauden floppi: Anthony Mantha
Stanley Cup -sauma: ⭐⭐⭐☆☆

Devilsillä on kenties yksi NHL:n aliarvostetuimmista kuuden kärjistä. Nico Hischier on yksi liigan parhaista kahden suunnan senttereistä ja Hughes sekä Bratt ovat erinomaisia ykkösketjun hyökkääjiä. Timo Meierillä sen sijaan on kykyä tehdä vähintään 30 maalia kaudessa, Anthony Manthan ollessa täysin villi kortti.

Puolustuksen ollessa kelvollinen on menestymisen tiellä on lähinnä maalivahtitilanne. Maalia vartioi todennäköisesti eniten pian NHL-pelaajan eläkeikää lähestyvä Jake Alleen, joka saa tukea niin David Rittichiltä kuin Nick Dawsilta. Yksikään edellämainituista herroista ei kykene ottamaan vastuuta tavalla, jota aidolta ykkösveskarilta odotetaan.

Devils on silti ehdottomasti pudotuspelijoukkue, ellei se menetä jälleen Jack Hughesia pitkäksi aikaa kesken kauden. Pudotuspeleissä menestyminen vaatisi maalivahtiosastolle huomattavan parannuksen kesken kauden.

Kentälliset

Hyökkäysketjut:

Timo MeierNico HischierLuke Evangelista
Jesper BrattJack HughesAnthony Mantha
Arseni GritsjukEvan RodriguesDawson Mercer
Amadeus LombardiCody GlassConnor Brown

Puolustusparit:

Luke HughesBrett Pesce
Jonas SiegenthalerDougie Hamilton
Brenden DillonJohnathan Kovacevic

Maalivahdit:

Jake Allen
Dave Rittich
Nico Daws kamppailee Rittichin kanssa kakkosmaalivahdin paikasta.

LUE MYÖS: