Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
Kahdeksan vuoden odotus päättyi viimein viime keväänä, kun Anaheim Ducks raivasi tiensä pudotuspeleihin ensimmäisen kerran sitten kevään 2018. Se onnistui kaatamaan ensimmäisellä kierroksella supertähtiä vilisevän Edmonton Oilersin ja vei Vegasinkin kuudenteen otteluun.
Kalifornialaisjoukkueen kesä oli kaikkea muuta kuin rauhallinen. Philadelphia Flyersin GM Daniel Briere tarjosi Ducksin superlupaukselle Leo Carlssonille viiden vuoden ja 90 miljoonan dollarin sopimusta. Tämä pisti joukkuejohdon vaikeaan paikkaan – sopimuksen hinta olisi posketon 18 miljoonaa per kausi ja se tuhoaisi joukkueen palkkarakenteen, ja jos Carlsson päästettäisiin Philadelphiaan saataisiin hänestä neljä ykköskierroksen varausta. Lopulta GM Pat Verbeek kuitenkin vastasi tarjoukseen ja piti joukkueen tähtipelaajan seurassa, sillä joukkueella ei ollut yksinkertaisesti varaa menettää nuorta supertähteään.
Valtava palkka kuitenkin vaikeutti Cutter Gauthierin sopimusneuvotteluja, joista syntyi sopu vasta harjoitusleirin aattona. Gauthier sai niin ikään massiivisen sopimuksen, joka takaa hänelle kuuden seuraavan vuoden aikana yhteensä 81 miljoonaa dollaria. Palkkakatto-ongelmien takia konkarihyökkääjä Chris Kreiderin sopimus purettiin yhteisymmärryksessä ja jo aiemmin kesällä lupaava hyökkääjä Mason McTavish sai pakata elämänsä ja suunnata St. Louis Bluesiin.
Puolustus niin ikään meneetti neljä sille tärkeää pelaajaa, kun Radko Gudas, John Carlson, Jacob Trouba ja Olen Zellweger kaikki löysivät uudet osoitteet. Anaheim sitoi siis 31,5 miljoonaa dollaria kahteen alle 23-vuotiaaseen hyökkääjään, jonka johdosta joukkueen syvyys kärsi pahasti. Tämä on kuitenkin vain hetkellistä ja kesän jäljiltä tärkeimmät palaset ovat nyt kiinnitettynä.
Viime kausi
82 ottelua, 43-33-6, 92 pistettä
Tyynenmeren divisioonan 3. sijoitus, pudotuspelien toisella kierroksella tappio Vegas Golden Knightsille
Kesän pelaajaliikenne
Saapuneet
A.J. Greer, h (Florida)
Nick Jensen, P (Ottawa)
Jeff Malott, h (Los Angeles)
Laurent Brossoit, m (San Jose)
Lähteneet
Mason McTavish, h (St. Louis)
Chris Kreider, h (ei sopimusta)
Radko Gudas, p (Florida)
John Carlson, p (Tampa Bay)
Jacob Trouba, p (San Jose)
Olen Zellweger, p (Buffalo)
Kolme kysymystä
1. Löytääkö Lukas Dostal pelinsä uudestaan?
Lukas Dostalin taso on Anaheimin kauden suurin kysymysmerkki. Ducks laukoi viime kaudella vastustajan maalia kohti 2526 kertaa ja salli 2326 laukausta omaa maaliaan kohti – silti maaliero oli -15. Maalivahtien yhteenlaskettu torjuntaprosentti oli 87,7, jota heikompi löytyi ainoastaan Vancouverista ja Floridasta.
Dostalin oma kausi oli suuri pettymys. 56 ottelusta kertyi 30 voitettua ottelua, 3,10 päästettyä maalia per ottelu ja 88,8 torjuntaprosentti. Voittomäärä on kelvollinen, mutta muut tilastot ovat liigan keskitason alapuolella. 6,5 miljoonaa dollaria kaudessa palveluksistaan saava Dostal on näyttänyt edellisillä kausilla olevansa laadukas maalivahti, joka pystyy varastamaan joukkueelleen voittoja iltoina, jolloin pelaajisto edessä on helisemässä.
Viiden vuoden mittaisen sopimuksen ensimmäinen kausi on takana ja pelit eivät muutu helpommiksi edelliskaudesta, sillä puolustus Dostalin edessä on huomattavasti heikompi kuin ennen. Takana ei myöskään ole turvaverkkoa vaan kaksi kysymysmerkkiä – Ville Husso torjui viime kuadella 88,4 prosentin tehokkuudella ja vapailta markkinoilta haettu Laurent Brossoit on toipumassa kahden vuoden loukkaantumiskierteestä.
Mikäli Dostal ei pysty nostamaan tasoaan, kaudesta tulee Duckseille vaikea ja omissa tulee soimaan enemmän kuin vastustajan päädyssä. Seurajohdon on kyettävä reagoimaan tilanteeseen esimerkiksi vahvistamalla puolustusta tai kakkosveskarin tonttia, mikäli divisioonan kärki alkaa karata syksyn mittaa.
2. Ketkä hoitavat puolustuksen?
Anaheim menetti kesällä neljä kuudesta vakiopuolustajastaan. Gudas ja Carlson lähtivät neuvotteluoikeuksien vaihdoissa, Trouba San Joseen vapaana agenttina ja Zellweger Buffaloon. Neljää menetettyä ja tärkeää puolustajaa paikkaamaan pystyttiin hankkimaan ainoastaan Nick Jensen Ottawasta.
Puolustuksen terävin kärki on kunnossa, sillä sekä Jackson LaCombe että Pavel Mintjukov on kiinnitetty pitkillä ja rahakkailla sopimuksilla vuosiksi eteenpäin. LaCombe näytti viime kaudella, että pystyy suoriutumaan ykkösparin tarjoamasta haasteesta ja vieläpä näyttävästi, ja odotettavissa on, että herra esittää dominoivia otteita myös tulevalla kaudella. Mintjukov kasvaa pelaajana jatkuvasti ja on todennäköisesti kakkosparin tasoa tulevalla kaudella.
Muuten koko puolustus on täynnä kysymysmerkkejä. Ensimmäiseen pariin on kaavailtu 25-vuotiasta Drew Hellesonia, joka on kiekkoillut pääosin kolmannessa parissa. Tristan Luneau, Tyson Hinds ja Stian Solberg ovat pelanneet yhteensä 20 ottelua NHL:ssä, joten virheitä tulee tapahtumaa Ducksien omassa päässä runsaasti ja jokaisessa pelissä.
Puolustuksesta löytyy siis kaksi laadukasta pelaajaa, neljä kysymysmerkkiä ja Nick Jensen. Pelaajisto on nuorta joten yhden tai kahden kauden päästä saatetaan puhua jopa vahvuudesta puolustuksen osalta, mutta tulevalla kaudella kyyti tulee olemaan ajoittain kylmää.
3. Mitä Leo Carlssonin 90 miljoonan sopimus aiheuttaa joukkueelle?
Philadelphian Carlssonille tekemä sopimustarjous oli kesän puhutuin paperi: viisi vuotta, 90 miljoonaa, 18 miljoonaa kaudessa 21-vuotiaasta sentteristä, jolla oli takanaan 67 pisteen kausi. GM Pat Verbeek vastasi tarjoukseen, koska muuta vaihtoehtoa ei käytännössä ollut.
Seuraukset näkyvät välittömästi. Cutter Gauthierin hinta nousi miljoonilla ja hän sai lopulta 13,5 miljoonaa kausittaiseksi palkakseen. Kreideristä jouduttiin luopumaan ja puolustukseen ei pystytty palkkaamaan vahvistuksia. Nimenomaan uusien sopimusten alkamisen ajoitus on haaste: rungon ympärille ei ole varaa rakentaa syvyyttä, ennen kuin palkkakatto nousee roimasti.
Sopimukset toimivat myös esimerkkinä Ducksin muille nuoriso-osaston pelaajille, jotka eivät ole vielä tehneet pitkiä jatkosopimuksia organisaatioon. Tärkeimpänä mainittakoon Beckett Senneke, joka on rajoitettu vapaa agentti kesällä 2028. 60 pisteen tulokaskausi ja näytön paikka ykkösketjun oikealla laidalla antavat hänelle paljon valtaa sopimusneuvotteluissa, ja vertailukohdat tulevaan sopimukseen löytyvät osittain samasta pukukopista.
Anaheimin oli vastattava Philadelphian tekemään tarjoukseen, sillä muuten joukkue olisi ottanut massiivisia askeleita taaksepäin. Liikkumavara joukkueen kokoonpanon rakentamisen suhteen menetettiin kuitenkin vähintään vuodeksi.
Suomalaiset
Mikael Granlund, 34, hyökkääjä
NHL-konkari Mikael Granlund aloittaa toisen kautensa Anaheim Ducksin riveissä melko onnistuneen ensimmäisen sesongin jälkeen. Loukkaantumisten varjostama kausi oli kuitenkin tehokas, sillä 58 pelatussa ottelussa syntyi 41 tehopistettä. Kakkossentterin roolissa pelaava Granlund pelasi loistavat pudotuspelit, ollen joukkueensa paras maalintekijä viidellä maalilla 12 pelatussa ottelussa.
Rooli on nyt entistä isompi niin jäällä kuin pukukopissakin. Hyökkäys ja puolustus ovat molemmat kaventuneet edelliskauteen verrattuna, ja Granlund aloittaakin kauden Alex Killornin ja Cutter Gauthhierin välissä. Vastuuta on tulossa myös ylivoimassa sekä alivoimassa, joten jo 34-vuoden ikään ehtinyt Granlund kiekkoilee todennäköisesti lähes 20 minuuttia iltaa kohden. Mikäli terveys ei muodostu esteeksi, on realistista odottaa noin 55-60 pisteen suoritusta oululaissentteriltä.
Ville Husso, 31, maalivahti
Helsinkiläisvahdin viime kausi ei sujunut tavalla, johon voi olla täysin tyytyväinen. 20 ottelussa 10 voittoa, 3,25 päästettyä maalia per ottelu ja 88,4 torjuntaprosentti. Tulevaan kauteen lähdettäessä rooli on selkeä – Lukas Dostal on maalivahtiosaston herra ja Husson tehtävänä on varmistaa, että Dostalin pelimäärä ei kasva kohtuuttomaksi.
Mikäli Dostalin peli jatkaa takkuisena, on 191-senttisen Husson kyettävä aloittamaan enemmän otteluita kuin viime kaudella. Sopimuksensa viimeistä vuotta pelaavalle Hussolle kyseessä on näyttökausi, sillä mikäli pelaaminen pysyy edelliskauden tasolla, on luvassa todennäköisesti kahden suunnan sopimus ensi kaudeksi.
X-Factor: Beckett Sennecke
Vuoden 2024 varaustilaisuudessa kolmantena varattu Sennecke teki tulokaskaudellaan 82 ottelussa erinomaiset 60 tehopistettä, sijoittuen NHL:n parhaan tulokkaan äänestyksessä kolmanneksi.
Sennecken merkitys kokoonpanolle kasvoi kesällä hänestä riippumattomista syistä. Chris Kreiderin sopimus purettiin, Mason McTavish kaupattiin Bluesiin ja Troy Terry on kokoonpanosta ulkopuolella kuukausia. Yhtäkkiä Sennecke löytääkin siis itsensä ykkösketjun oikeasta laidasta tähtihyökkääjä Leo Carlssonin viereltä ja kuuluu ykkösylivoiman vakiokalustoon. 193-senttinen, oikealta laukova laituri on juuri sitä pelaajatyyppiä, jota Anaheim on kaivannut niin tasaviisikoille kuin ylivoimaan.
Mikäli Sennecke ottaa askeleen eteenpäin, selviää Anaheim ongelmitta Troy Terryn sairaslomasta ja puolustuksen kaventumisesta ongelmitta. Mikäli taas Sennecke kokee tyypillisen toisen kauden notkahduksen, nojaa Anaheimin hyökkäys kahteen mieheen, jolloin vastustajien iltapuhteet helpottuvat huomattavasti.
Kuuma väite
Leo Carlsson hätyyttelee 100 pisteen rajapyykkiä.
Toimituksen arvio
Divisioonasijoitus: 3.
Pudotuspelit: 1. tai 2. kierros
Sisäisen pistepörssin voittaja: Leo Carlsson
Kauden yllättäjä: Pavel Mintjukov
Kauden floppi: Alex Killorn
Stanley Cup -sauma: ⭐⭐☆☆☆
Anaheimissa on nuoruuden energiaa ja todellista tähtivoimaa. Carlsson, Gauthier ja Sennecke kantavat hyökkäystä ja LaCombe on jo noussut ykkösparin puolustajaksi. Valmentajana toimiva Joel Quenneville on yksi NHL:n parhaita, joten menestymisen eväät löytyvät.
Puolustuksen syvyys kuitenkin heikkeni kesällä ja joukkueelta puuttuu pudotuspeleissä vaadittavaa syvyyttä. Nuoret ovat myös vielä kokemattomia, joten vaikka pudotuspeleissä pitäisi olla lähes varma, siellä menestymistä joudutaan todennäköisesti odottamaan vielä kausi tai kaksi.
Kentälliset
Hyökkäysketjut:
| Frank Vatrano | Leo Carlsson | Beckett Sennecke |
| Alex Killorn | Mikael Granlund | Cutter Gauthier |
| A.J. Greer | Ryan Poehling | Nikita Klepov |
| Jeff Malott | Tim Washe | Sam Colangelo |
Troy Terry loukkaantuneena – palatessaan ykkösketjun oikealle laidalle,
Puolustusparit:
| Jackson LaCombe | Drew Helleson |
| Pavel Mintjukov | Tristan Luneau |
| Travis Mitchell | Nick Jensen |
Maalivahdit:
| Lukas Dostal |
| Ville Husso |
LUE MYÖS:
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun