Muistatko? Sebastian Aho pelasi itsensä kansan tietoon yhdessä viikonlopussa – otti kaksi mitalia kahdessa päivässä: ”Huikee jätkä!”
Kuva: Getty Images
Huhtikuun loppu. Jääkiekkoilijan kauden huippuaikoja. Kansalliset sarjat ovat huipentumassa, ja mielessä ovat pudotuspelien henkilökohtaiset uroteot, joukkuemenestys toki.
Lauantai 25. huhtikuuta 2015. Kärpät ja Tappara mittelevät legendaarisessa ”game sevenissä” Suomen mestaruudesta. Kun varsinainen peliaika päättyy 1-1, on edessä jatkoerä. Seuraava maali ratkaisee Suomen mestaruuden.
Iskisikö sen Kärppien Arto Laatikainen, Joonas Kemppainen, Joonas Donskoi tai Julius Junttila? Vai vieraille Olli Palola, kovaan peliin pystyvä Josh Green? Kristian Kuusela, tai ehkä parhaimmillaan taikurimainen Antti Erkinjuntti?
Ei.
Sen iskee Sebastian Aho läpiajonsa päätteeksi. Oulun jäähalli ja ilotulitukset räjähtävät taivaan tuuliin digitaalien näyttäessä aikaa 81.00. Ennen tätä maalia Ahosta ei oikein kukaan tiennyt mitään. Nimi oli tiedossa ja potentiaali, mutta näytöt antoivat odottaa itseään.
– Ratkaisuni tuli selkäytimestä, olen joskus aikaisemminkin tehnyt tuollaisen maalin. Meillä oli vaihto kesken, sain hienon syötön Ivan Humlilta ja pääsin karkaamaan. Huikeat tunnelmat, ei voi muuta sanoa, mestaruuden Kärpille ratkaissut Aho tunnelmoi Ylelle.
17-vuotias Aho oli tehtaillut Kärpissä 27 runkosarjan pelissä tehot 4+7=11 (+4), kevään 10 pudotuspeliottelua toivat saldon 1+2=3 (+3). Kausi oli Ässissäkin piipahtaneelle lupaukselle ensimmäinen iso Liigassa.
– Huikee jätkä! Huikee nuori pelaaja, tätä on kehuttu tässä, enemmän ja enemmän ottanu vastuuta, mitä enemmän tää on edennyt, Mika Kortelainen hehkutti Pro 2:n lähetyksessä tuolloin kiekon maaliin ujuttanutta nuorta.


LUE MYÖS:
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden