Rajua ryöpytystä! Rasmus Ristolainen sai toimittajalta ravat niskaansa – ”Sopimaton osa joukkueen palapeliä”
Mediajätti TSN:n toimittaja Travis Yost lyttäsi Buffalo Sabresin Rasmus Ristolaisen eräässä kolumnissaan syvälle. Teksti alkoi otsikolla, jonka mukaan suomalainen on ollut sopimaton osa joukkueen palapeliä.
Sopimattomuus johtuu vääränlaisesta peluuttamisesta. Nuorille Leijonille maailmanmestaruuden tammikuussa 2014 iskenyt pelaaja on toimittajan mukaan enemmän kakkosparin pakki kuin peliaikakunigas.
Viime kausien aikana Ristolainen on kuitenkin pelannut likimain eniten koko sarjassa puolustajista. Edellä peliaikakeskiarvossa on vain muutamia pelaajia.
Ei pelkkää haukkumista
Runkosarjassa 424 ottelua pistein 36+158=194. Siinä suomalaisen tehot koko NHL-uralta. Ennen kuin niskaan laitetaan rapaa, on lienee syytä huomioida sekin, ettei Yost pelkästään haukkunut Ristolaista. Toimittaja painotti sitä, että suomalaisesta oli apuja pienemmillä minuuteilla ja eri roolissa. Ykköspari on väärä paikka, mutta ylivomaille Ristolaisen voisi lyödä. Pitää tajuta sekin, ettei Ristolaisen saama rooli ole hänen vikansa. Kaudesta toiseen kuutamolla oleva Sabres kun ei nyt ole sattunut löytämään parempiakaan pakkeja, lukuunottamatta suurlupaus Rasmus Dahlinia. Buffalo varasi hänet ykkösenä juhannuksena 2018.Toisaalta tilastot ovat hirveitä
Runkosarjassa nuo mainitut 424 peliä ja tehotilasto -143. Järkyttävä lukema. Yostin kirjotukset Ristolaisesta kuulostivat karuilta. Lyhyttä, mutta ytimekästä: Erilaisten tilastojen mukaan Ristolaisen ura on kyllä mennyt vihkoon – valitettavasti. Hänen positiivinen vaikutus joukkueeseen on selvästi pienempi, kun vertailuun otetaan saman roolin pelaajia. Tämä fakta näkyy tilastojen valossa valitettavasti niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin Suomalaisen yksi ongelma on kolumnin mukaan pakin kiekollinen avuttomuus tasakentällisin – tällöin siis aikaa ja tilaa on vähemmän kuin esimerkiksi erikoistilanteissa. Ylivoimilla Ristolainen osaakin tehdä peliä. Ristolaista on viety läpi kesän muualle. Hän on esittänyt halunsa lähteä Buffalosta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!