Jarmo Kekäläisellä riittää työsarkaa: nuori tähtipuolustaja hamuaa jättimäistä palkankorotusta!
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin tulevan kauden joukkuetta parhaillaan rakentava Jarmo Kekäläinen on yksi kesän kiireisimmistä miehistä koko NHL:ssä.
Suomalais-GM:llä on ratkaistavanaan peräti neljän rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi tulevan tähtipelaajan jatkon lisäksi myös muita vähemmälle huomiolle jääneitä sopimuksia. Rajoitetuiksi vapaiksi agenteiksi (RFA) tulevista pelaajista ylivoimaisesti tärkein on 21-vuotiaan tähtipuolustaja Zack Werenskin tuleva jatkosopimus.
Vuoden 2015 varaustilaisuudessa kahdeksantena pelaajana napattu puolustaja on ollut kolmen ensimmäisen NHL-kautensa aikana todella vakuuttava iskien hyvän puolustuspelaamisen lomassa 237 pelaamassaan runkosarjaottelussa 128 (38+90) tehopistettä.
Werenskin tulevan jatkosopimuksen arvioidaankin nousevan vuosikorvaukseltaan jopa yli kahdeksaan miljoonaan dollariin. Kekäläinen yrittänee saada pelaajan kiinnitetyksi maksimipituisella sopimuksella, joka seuran varanneen pelaajan kohdalla on kahdeksan vuotta.
Werenskin leiri saattaa kuitenkin vielä odottaa rauhassa, mitä samassa tilanteessa olevista puolustajista Boston Bruinsin Charlie McAvoy tai Philadelphia Flyersin Ivan Provorov tekevät omien jatkosopimustensa suhteen.
Joka tapauksessa koko kolmikolla on mahdollisuus nousta palkkakategoriassa ohi Florida Panthersin tähtipuolustaja Aaron Ekbladista. Ekblad allekirjoitti seuransa kanssa kolme vuotta sitten 8-vuotisen, vuosipalkaltaan 7,5 miljoonan taalan sopimuksen.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärvi palasi jäälle leikkauksen jäljiltä – fanit toivovat: ”Älkää luovuttako hänen suhteensa!”
LUE MYÖS: Artemi Panarille uusi valtti neuvottelupöytään – valovuoden Jeff Skinneriä edellä näillä osa-alueilla!
LUE MYÖS: Ville Nieminen muistelee Stanley Cupin seiskapelin tappiotaan: ”Minulla ei ollut työkaluja…”
LUE MYÖS:
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös