Suomalaisvahdilla ”merkittävä rooli” seuran historian kulun kannalta – ”Hän pelasti meidän kauden”
Kuva: Getty Images
Suomalaisvahti Niklas Bäckström pelasi komean uran NHL:ssä, mutta oli myös aika, kun hänen tähtensä alkoi hiipumaan.
Näin nimittäin tapahtui kaudella 2013-14, kun suomalainen pelasi 21 ottelua tilastoin 89,9/3.02. Suurinpiirtein sama tahti jatkui aina seuraavalle kaudelle, eikä myöskään Darcy Kuemperin esitykset ovat olleet loistavia, joten täten Wildin seurajohto oli pakotettu reagoimaan tilanteeseen.
[readmore from=”suomalaiset”]
Kyseinen hetki oli myös Wildin kannalta ”historiallinen”, sillä suomalaisvahdin heikot otteet johtivat lopulta siihen, että se hankki vaihtokaupan myötä riveihinsä yhden seurahistorian parhaista maalivahdeista, Devan Dubnykin.
Dubnyk edusti tuolloin Arizona Coyotesia, missä hän pelasi kakkosvahdin roolissa. Täten Wildin ei tarvinut maksaa hänestä kuin kolmoskierroksen varausvuoro. Tämä oli myös Wildin historian kannalta merkittävä treidi, sillä seurassa ei ole pelannut montaakaan parempaa maalivahtia.
– Hän pelasti meidän kauden. Me pääsimme pudotuspeleihin hänen ansiostaan. Uskon, että se voittoisa putki auttoi häntä saamaan kunnioituksen meidän pukukopissa, Wildin maalivahtivalmentaja Bob Mason kertoi TwinCities-lehdelle.
LUE MYÖS:
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden