Yhdysvaltalaissivusto ampuu kovilla! – nämä viisi huippujoukkuetta ovat vaarassa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle

Viime kauden 16. pudotuspelijoukkueesta seitsemän ei ollut mukana kevään peleissä edellisellä kaudella. Vuonna 2016 pudotuspeleissä oli viisi uutta joukkuetta ja vuonna 2015 jopa seitsemän.
NHL:n runkosarjassa on totuttu näkemään yllätyksiä eikä huippujoukkueillakaan ole takuuvarmaa lippua kevään peleihin.
USA Today listasikin viisi kovinta joukkuetta, jotka ovat vaarassa jäädä pudotuspelitaistojen ulkopuolelle tulevalla kaudella.
San Jose Sharks
Sharks on erittäin laadukas joukkue puolustuspäässä ja joukkueessa luistelee hurja määrä taitavia pelaajia. Hyökkäyspää on kuitenkin iäkäs.
Sharks oli jo viime kaudella hyökkäyspäähän keskimääräistä huonompi joukkue – se sijoittui sijalle 19. tehdyissä maaleissa. Lisäksi 27 maalia menneellä kaudella iskenyt Patrick Marleau siirtyi kesällä Toronto Maple Leafsiin.
Tyynenmeren divisioona ei ole enää niin huonotasoinen kuin muutaman viime kauden aikana. Edmonton Oilers, Calgary Flames ja Arizona Coyotes ovat ottaneet/ottamassa suuria harppauksia eteenpäin.
Sharksin runko on jo vanha – pääjehut Joe Thornton, 38, Brent Burns, 32 ja Joe Pavelski, 33, ovat jo reilusti yli 30-vuotiaita. Haipaidat tarvitsevat nuorten pelaajien esiinmarssia mahdollisimman pian.
New York Rangers
Paperilla Rangers on edelleen pudotuspelikaliiberia, mutta joukkueen yllä leijailee useita kysymysmerkkejä.
Ykkössentteri Derek Stepan kaupattiin Coyotesiin. Onko Mika Zibanejadista ottamaan ykkössentterin saappaat? Onko Kevin Shattenkirkistä dominoimaan siniviivalla? Nouseeko Kevin Hayes ja Jimmy Vesey uudelle tasolle? Pelaako Pavel Buchnevich läpimurtokautensa?
Rangersilla on tarpeeksi kysymysmerkkejä listalle pääsemiseksi.
Boston Bruins
On vaikea uskoa, että Tampa Bay Lightning pullahtaa ulos pudotuspeleistä toista vuotta peräkkäin. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin yksi joukkue jää kevään pelien ulkopuolelle Atlantin divisioonasta.
Toronto Maple Leafs on hurjassa nosteessa ja Montreal Canadiensilla on Carey Price. Carolina Hurricanes ja New York Islanders tulevat olemaan parempia Metropolitan divisioonassa.
Bruins selvisi vain vaivoin pudotuspeleihin 95 pisteellään viime kaudella. Tuleeko joukkue olemaan viime kautta parempi?
Ottawa Senators
Ottawa Senators on hyvin rakennettu joukkue, joka on tehty pärjäämään pudotuspeleissä. Sillä on maailman paras kiekkoa liikuttava puolustaja, Erik Karlsson, ja loistava valmentaja Guy Boucher.
Senatorsissa huolestuttavaa on kuitenkin se, että viime kaudella he pelasivat tunteiden kautta. Craig Andersonin vaimo taisteli syöpää vastaan ja tämä sai koko joukkueelle aivan omanlaisensa momentumin. Tällaista voi olla vaikea ylläpitää.
Senatorsissa on paljon samaa kuin New Jersey Devilsissä heidän huippuvuosinaan. Devils oli parempi pudotuspeli- kuin runkosarjajoukkue. Oli hyväksyttävää sanoa Devilsin olevan Stanley Cup-suosikki mikäli joukkue vain selviää pudotuspeleihin.
Chicago Blackhawks
Kuulostaa hullulta kaavailla viime kauden 109 pisteen joukkuetta ulos pudotuspeleistä, erityisesti kun siinä kiekkoilevat muuan Patrick Kane, Jonathan Toews sekä Duncan Keith.
Keskinen divisioona tulee kuitenkin olemaan hurjan kovatasoinen. Dallas Stars on parantunut kesän aikana todella paljon ja Winnipeg Jets saattaa myös nousta, jos joukkueen maalivahtipeli toimii.
St. Louis Bluesin, Minnesota Wildin ja Nashville Predatorsin voidaan odottaa olevan vähintään yhtä kovia kuin viime kaudella.
Voiko samaa sanoa Blackhawksista? Se menetti Niklas Hjalmarssonin ja tämän myötä puolustusosasto sisältää paljon kysymysmerkkejä. Marian Hossa ei pelaa ensi kaudella ihosairautensa vuoksi. Löytyykö joukkueesta enää maalintekijöitä? Kuinka Nick Schmaltz pärjää? Brandon Saad muodostaa tunnetusti hyvän duon Toewsin kanssa, mutta Artemi Panarinin menetys on kova paikka Kanelle.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Buffalo-valmentaja ajoi kolarin päihtyneenä – kyydissä kolme lasta
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks